No categories

No categories

Eurooppavisio loistaa poissaolollaan

Cristina Andersson

30.09.2012

Pääsin esittämään kysymyksiä kasvokkain ministereille Urpilainen, Katainen ja Häkämies. Sanoin ääneen myös sen, joka on vaivannut paitsi minua myös ihmisiä, jotka ovat blogejamme eri puolilla kommentoineet: mikä on tulevaisuusselonteon todellinen vaikuttavuus?

Jyri Häkämies, joka kesäkuun tiedotustilaisuudessa vaati sordiinon pois ottamista ei vaikuttanut laisinkaan iloiselta kommentistani ja hän puolustikin tulevaisuusselontekoa kertomalla, että edellisen selonteon teema “ilmastomuutos” on mukana nykyisessä hallitusohjelmassa. No… kyse on sen luokan kehityksestä, että se olisi mukana ilman selontekojakin. Luonto tekee omia selontekojaan ja meidän on sopeuduttava.

Varsinainen kysymykseni liittyi valtion budjettiin, johon sainkin oikein hyvät vastaukset. Kiitos.

Kaikesta huolimatta jatkan tulevaisuusselonteon kriittistä, mutta rakentavaa tarkastelua.

Haluan kiinnittää huomiota siihen hämmästyttävään seikkaan, että ei ole olemassa visiota, minkälaisessa Euroopassa elämme vuonna 2030 ja erityisesti mikä on Suomen rooli ja asema siinä. Dosentti Jari Kaivo-oja on aikaisemmassa artikkelissaan kiinnittänyt huomiota samaan asiaan vaatien esittämään Suomen keskeisiä Eurooppa linjauksia.

Tiedämme, että nykyinen hallitus on vahvasti EU:n ja euron puolella. Mutta koska visio puuttuu, on kehitys enemmän samanlainen kuin jos narua työnnettäisiin putkeen, jonka toinen pää ei edes ole näkyvissä. Toisin sanoen edetään pari askelta ja tullaan saman verran takaisinpäin, tietämättä edes mihin naru on päätymässä.

Tässä pieni tulevaisuustarina:

Kuntavaaleissa perussuomalaiset saavat aikaan jytky numero kakkosen. Samaan aikaan taloudellinen tilanne heikkenee, eikä euron kriisiä saada ratkaistua. Irtisanomiset ja työttömyys kasvavat, samalla kasvaa ihmisten pelko selviytymisestä ja EU-myönteisten puolueiden kannatus laskee. EU politiikka ajautuu voimakkaaseen vastatuuleen ja seuraavissa eduskuntavaaleissa perussuomalaiset nousevat jytky kolmoseen ja aloittavat hallitusvastuussa voimakkaan EU vastaisen politiikan, jossa heidän on helppo edetä vaikka kuinka pitkälle, sillä minkäänlaista visiota EU:n kehityksestä ei ole esitetty. Kansa näkee ja kokee ainoastaan loputtoman eurokriisin ja yhä uusia tukipaketteja vaativat maat.

Tulevaisuusselonteon yhtenä teemana on “uusi pohjoisen maantiede”. Miten tätä voidaan arvioida, ellei sitä suhteuteta EU:iin, johon tällä hetkellä olemme voimakkaasti sitoutuneita?

Tulevaisuusselontekoa ei ole vielä lyöty lukkoon, nyt ennättäisi tehdä vakavasti otettavan esityksen siitä, mihin maamme johto näkee Euroopan olevan menossa. Muuten tunne on sama kuin valmistautuisi laskeutumaan lentokoneella tietämättä minne laskeutua.

Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös professori Pami Aalto.

Cristina Andersson 30.9.2012

Comments are closed.