No categories

No categories

Karri Liikkanen: Arvokas elämä

2030.fi

20.12.2012

Keskityn tässä kirjoituksessa tarkastelemaan vain yhtä Sinisen kirjan osiota, Arvokasta elämää. Näin lyhyessä kirjoituksessa koko kirjan läpikäyminen on mahdoton tehtävä. Lisäksi monet muut tällä sivulla kirjoittaneet ovat käsitelleet kirjan muita osioita. Esimerkiksi Antti Hautamäki nostaa esille juuri arvokasta elämää käsittelevän osion kutsuen sitä kirjan kiinnostavimmaksi, mutta käsittelee sitä kuitenkin kovin lyhyesti. Lisäksi Hautamäki toteaa, että tässä osiossa ”Himanen pääsee filosofina parhaiten oikeuksiinsa”. Viittaan tässä kirjoituksessa Siniseen kirjaan pelkillä sivunumeroilla.

Ennen varsinaista kuvausta on pakko mainita muutama sana itse kirjan toteutuksesta. Kirjassa on yksi vakava puute: siitä on välillä liian vaikea saada selvää. Tämä johtuu turhan vaikeista lauserakenteista, välillä jopa suoranaisista lausehirviöistä. Esimerkiksi lauseet kuten: ”Ne muodostavat valinnan kokonaisen filosofisen argumentin” (167), ”Kulttuurisella tasolla arvokkaan elämän käsitteeseen yllä kuvatusti sisältyvä välittäminen merkitsee välittämisen kulttuuria, jossa siis pystytään eläytymään yhteiskunnassa niin että olisikin siinä liikkeellä toisen samalla tavalla arvokkaan ihmisen asemassa” (156) ja ”Ja eikö kehityksen kaikkein korkeimpana päämääränä tulisi olla onnellisuus nimenä hyvinvoinnin korkeimmalle asteelle?” (160).

Edellisistä lauseista, vaikka ne kömpelöjä ovatkin, nousee esille ajatus, joka on arvokkaan elämän käsitteen taustalla: kehityksen on oltava sellaista, että se tähtää kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, eikä vain tietynlaiseen kehitykseen, esimerkiksi taloudelliseen kasvuun tai pelkkään ”tyhjään” onnellisuuteen – onnellisuuteen ilman sisältöä. Tämä on kaunis ajatus, ja on mielestäni äärimmäisen tärkeää, että se on nostettu Sinisen kirjan viidenneksi pääluvuksi. Tämäntapaiset selonteot saattavat usein jäädä pelkäksi sanahelinäksi, mutta tämä osio on mielestäni oleellisen tärkeä. Siksi onkin mielestäni hieman outoa, että tämän luvun alussa todetaan: ”Tämän käsittely ei sinänsä ole välttämätöntä käytännön kestävän kasvun mallin rakentamiselle ja siitä tehtävälle yhteiskuntasopimukselle, sillä niiden elementit on jo esitelty ja ne voidaan toteuttaa riippumatta näkemyksestä viimekätisestä päämäärästä. Itse asiassa tässä tarkoitetun yhteiskuntasopimuksen osapuolten kannalta heidän intressiensä suhteen täysin riittävät perusteet on jo annettu edellä” (139). Riittäviä perusteita yhteiskuntasopimuksen tekemiseen ei ole annettu, sillä arvopohja arvokkuudelle kuvaillaan tässä luvussa. Nostankin inhimillisestä näkökulmasta katsottuna tämän luvun kirjan tärkeimmäksi. Näkökulma tosin on kiistanalainen, sillä Sininen kirja pyrkii nostamaan esille muitakin kuin vain tiukasti inhimillisiä arvoja, kuten kestävän ekologisuuden. Kenties voitaisiin sanoa universaali näkökulma.

Luku on kuitenkin vaikea, sillä onnellisuudesta puhuminen on vaikeaa. Onhan jokaisella varmaan oma näkemyksensä onnellisuudesta: mikä tekee juuri minusta onnellisen. Sinisen kirjan Arvokkaan elämän osiossa pyritään kuitenkin rakentamaan filosofinen argumentti onnellisuudelle. Lukiessa selviää, että onnellisuus on vain yksi osanen arvokkaasta elämästä. Arvokkuus koostuu monista komponenteista ja siksi avainsana voisikin olla kokonaisvaltaisuus. Arvokkuuden saavuttamiseksi ei riitä esimerkiksi pelkkä hyvinvointi (sekä sen materiaalisessa että kokemuksellisessa mielessä), vaan tarvitaan myös kukoistusta ja merkitystä. Kukoistus ymmärretään tässä onnistumisen kokemukseksi ja merkitys tarkoituksen kokemukseksi. Vastaavia käsitteitä tuodaan esille melko paljon ja ne esitellään kaikki tarpeellisen kattavasti. Tarpeellisella tarkoitan sitä, että lukija ymmärtää mitä ajetaan takaa. Esimerkiksi onnistuminen (kukoistus) kuvaillaan nimenomaan erilliseksi hyvinvoinnista: ”Kukoistuksen erillisyyden hyvinvointiin nähden osoittaa myös se, että positiivisen psykologian itsensä mukaan siihen liittyvässä luovassa flow-tilassa ei tunneta mitään – eli ei myöskään onnellisuutta” (164). Tämä on mielenkiintoinen tutkimustulos, vaikka oman kokemukseni mukaan voisin olla eri mieltä. Itse kuvailisin luovaa tilaa onnelliseksi; kun kirjoitan kaunokirjallista tekstiä tai soitan kitaraa – juuri silloin koen olevani onnellinen. Lainauksessa on kuitenkin viitteet mukana, joten tutkimuksen voi käydä tarkistamassa. Tätä kuitenkin hankaloittaa se, että sivunumeroita ei mainita – tämä ongelma koskee myös muita osion viitteitä.

Arvokas elämä (tai arvokkuus) analysoidaan kolmen eri lähestymistavan kautta. Niitä ovat eettinen, kulttuurinen ja elämänfilosofinen. Näitä kaikkia en pysty tässä lyhyessä kirjoituksessa käymään yksityiskohtaisesti läpi, mutta koetan nostaa esille muutaman avainkäsitteen. Tärkeää on ensiksikin huomata, että arvokkaan elämän käsittely näiden kolmen lähestymistavan kautta kytkeytyy Sinisen kirjan kolmen ensimmäiseen lukuun ja pääkäsitteeseen: kestävään ekologisuuteen, kestävään hyvinvointiin ja kestävään talouteen. Kirjan pääteema on siis kestävyys, mutta tässä käsitellään kehityksen päämäärää eli arvokasta elämää. On tärkeää ymmärtää tämä, sillä se nostaa taloudelliset spekulaatiot kontekstiinsa: haluamme, että voimme kokea elämämme arvokkaaksi. Tämä on mielestäni päämääränä oikea, eikä sitä pidä jättää sivuun sen vuoksi, että sitä on vaikea määritellä.

Arvokkuus on kaiken taustalla. Se tarkoittaa sitä, että kaikki edellä mainitut elementit ovat oleellinen osa arvokasta elämää, eikä niitä voida väheksyä. Tärkeällä tavalla tuodaan esille eri asioita, mitä ihminen haluaa. Siksi käsitteiden käyttö on tässä mielestäni onnistunutta: arvokkuus sisältää hyvinvoinnin (joka samaistetaan onnellisuuteen), kukoistuksen, merkityksen, itsetoteutuksen, välittämisen, elämän, vapauden ja oikeudenmukaisuuden. Tämä tuokin mieleeni ammatinvalinnanohjauksen psykologiset testit: niissä pyritään kartoittamaan yksilön ominaisuuksia ja sen kautta löytämään hänelle sopivia työtehtäviä. Tämä on järkevää ja sopii yhteen Sinisen kirjan Arvokkaan elämän osion kanssa: kaikki hyötyvät siitä, jos yksilö tekee itselleen sopivia ja mieluisia tehtäviä. Tämä on yksi väylä saavuttaa elämän arvokkuutta. Jos koko yhteiskunta kehitetään tavoittelemaan arvokasta elämää yksilölle, silloin yksilö todennäköisesti haluaa tehdä töitä ja antaa parhaansa yhteiskunnan hyväksi. Tähän liittyy Sinisen kirjan puhe yhteiskuntasopimuksesta. Se jää kuitenkin leijumaan ilmaan oudoksi käsitteeksi, sillä yhteiskuntasopimuksen konkretiaa ei tuoda esille. Mitä se tarkoittaa todella? Tämä onkin yleisesti filosofian ikuisuuskysymys ja -ongelma: miten se kytkeytyy todellisen materiaalisen maailman kanssa yhteen? Ammatinvalintapsykologit ovat tästä mielestäni esimerkki. Yhteiskunta on kuitenkin niin suuri ja monimutkainen kokonaisuus, että sen hahmottuminen yksilölle nimenomaan hänen kukoistustaan edesauttavana voimana voi olla asia, joka ei toteudu kovin helposti. Tämänkaltaiset toimenpiteet kuitenkin auttavat tämän kriittisen tärkeän seikan toteutumista.

Mielestäni kaikki voisivat (mutta ketään ei voida pakottaa siihen, sillä vapaus on yksi arvokkuuden komponenteista) lukea Sinisen kirjan Arvokkaan elämän osion. Ensinnäkin se on vain 30 (hyvin pienikokoista) sivua pitkä. Toiseksi, siinä rakennetaan hieno kuva arvokkaasta elämästä kehityksen päämääränä. Se voi olla, riippuen kunkin yksilön elämäntilanteesta ja -vaiheesta, hyvinkin kaukana arjesta, mutta se on silti totta.

One thought on “Karri Liikkanen: Arvokas elämä

  1. Lauri Gröhn says:

    Tämähän todistaa, että kristiuskon maagista ajattelua ei tarvita:

    ‎* Juutalaisuus: ”Älä tee lähimmäisellesi sitä mitä et halua tehtävän itsellesi: tässä on koko Toora” (Talmud, Shabbat 31a)
    – Kristinusko: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” (Matteus 7.12)
    – Islam: ”Ennen kuin toivot veljellesi samaa kuin itsellesi et ole uskovainen.” (40 Hadith of an-Nawawi 13)
    – Hindulaisuus: “Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaisi itsellesi tehtynä tuskaa: tässä on Dharman summaus.” (Mahabharata, 5.1517) – Buddhalaisuus: “Älä aiheuta toiselle kipua, jota et halua itsekään kokea.” (Tripitaka Udana-varga 5:18)
    – Kungfutselaisuus: “Vastaus on ‘shu’, molemminpuolisuus: Älä tee toiselle mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.” (Analects 15.23)
    – Immanuel Kant: “On siis olemassa vain yksi kategorinen imperatiivi: Toimi niin, että voisit tahtoa tekoasi ohjaavan periaatteen universaaliksi laiksi.”
    ( Himasen Sinisen kirjan alaviite)

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *