No categories

No categories

Kestävän kilpailukyvyn avaimet

TIMO

11.12.2012


suomi

Suomessa on vahva makrotalouspolitiikan perinne. Raha-, finanssi- ja tulopolitiikka ovat vuosikausia hallinneet taloudesta käytävää keskustelua. Nykyiseen talouskriisiinkin haettiin aluksi ratkaisua makrotaloudellisesta kysyntäelvytyksestä, vaikka kriisin syyt ovat rakenteellisia. Seurauksena oli rakenteellisten uudistusten lykkääntyminen ja nopeasti kasvava julkinen velka. Samaan aikaan suomen kansantalouden kilpailukyky on päässyt rapautumaan ja vaihtotase on valunut miinukselle. 

Suomen kansantalouden kilpailukyvystä käytävä julkinen keskustelu on perinteisesti painottanut tuotantokustannuksia ja -panoksia sekä makrotaloudellista vakautta. Nykyinen kilpailukykykriisi ei tee tässä poikkeusta. Julkisen talouden alijäämät, työllisyys, korot, verot, palkat ja energian hinta saavat edelleen päähuomion suomalaispäättäjien ja asiantuntijoiden lausunnoissa. Nämä ovat kaikki tärkeitä tekijöitä, mutta suomalaisyritykset eivät voi rakentaa niiden varaan kestävää kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. Korkean elintason Suomi ei voi menestyä pitkään vain alhaista kustannustasoa painottamalla. Suomen kilpailukyvyn tulee perustua siihen, että maassamme voidaan tuottaa ylivoimaista lisäarvoa tuotteisiin ja palveluihin. Politiikan ja talouskeskustelun painopisteen tulisi olla lisäarvon luomisessa, vaikkei kustannuskuriakaan sovi unohtaa.

Elinkeino-, innovaatio- ja tiedepolitiikka ovat avainasemassa suomen kansantalouden kilpailukyvyn kehittämisessä. Kansantalouden tärkeimmät kilpailukykytekijät ovat tieto ja osaaminen, uudet teknologiat, innovatiiviset organisointitavat, kehittyneet kysyntä- ja kilpailuolosuhteet, kansainvälinen liiketoiminta, toimiva regulaatioympäristö sekä luotettava ja uudistumiskykyinen julkishallinto. Suomen perinteisiin teollisiin klustereihin ja yritysten yleisiin toimintaympäristöihin painottuva elinkeino- ja innovaatiopolitiikka toimi hyvin nykyiseen talouskriisiin ja talouden rakennemuutokseen saakka. Vahvat vientiklusterit saivat tarvitsemansa tuen toimintansa kehittämiseen ja kilpailukykynsä vaalimiseen. Klusterien avainyritysten globalisoituminen on kuitenkin johtanut niiden kotimaisten verkostojen rapautumiseen, kun toimintoja on siirretty lähemmäksi markkinoita tai alemman kustannustason maihin. Elinkeinorakenteen nopea muutos muodostaakin uudenlaisen haasteen elinkeino- ja innovaatiopolitiikalle.

Maailmantalouden murros korostaa talouden rakenteellisen uudistumiskyvyn merkitystä. Suomella tulisi olla riittävän vahva ja monipuolinen elinkeinorakenne, jottei sille jäisi luu käteen eri alueiden suhteellisen kilpailukyvyn jatkuvasti muuttuessa. Menetettyjen liiketoimintojen tilalle pitäisi pystyä synnyttämään uusia kilpailukykyisiä toimintoja ja aloja. Nämä eivät synny ilman julkisen sektorin myötävaikutusta, sillä yritysten kilpailukyky riippuu myös niiden toimintaympäristön laadusta. Tämä edellyttää päättäjiltä strategisia linjauksia uusien liiketoimintamahdollisuuksien puolesta. Tällaisia linjauksia on Suomessa pitkään vierastettu julkisen vallan virhevalintoja peläten. Uusilla mahdollisuuksilla ei myöskään ole ollut samanlaisia vahvoja puolestapuhujia kuin perinteisillä vahvoilla klustereillamme.

Aika on kuitenkin kypsä sille, että talouspoliittisessa keskustelussa aletaan painottaa kustannustekijöiden ohella myös arvon luomisen ja talouden rakenteellisen uudistumisen edellytyksiä. Tämä vaatii epävarmassa maailmassa nykyistä enemmän rohkeita kokeiluhankkeita, joissa yksityinen ja julkinen sektori yhdessä etsivät suomalaisiin vahvuuksiin ja yrittäjyyteen perustuvia uusia liiketoimintamahdollisuuksia kansainvälisiltä markkinoilta ja tekevät strategisia panostuksia näistä lupaavimpien kehittämiseksi.

Kokeiluhankkeet tulisi valita perusteelliseen analyysiin ja parhaaseen mahdolliseen kansainväliseen liiketoimintaymmärrykseen perustuen. Ne tulisi myös lopettaa nopeasti, jos menestyksen eväät osoittautuvat riittämättömäksi. Näin minimoitaisiin turhat riskit, vaikka hankkeissa otettaisiinkin tietoisesti riskiä uusien kasvualueiden kehittämiseksi. Tällaisiin kokeiluihin voidaan myös hakea oppia ulkomailta, esimerkiksi Aasiasta ja Etelä-Amerikasta, joissa useat maat ovat tehneet määrätietoista politiikkaa uusien tukijalkojen synnyttämiseksi talouteensa.

Suomessa eniten kaupallisesti hyödyntämätöntä huippuosaamista ja resursseja löytynee julkiselta sektorilta, koska uuden liiketoiminnan luominen ei ole perinteisesti kuulunut sen tavoitteisiin. Tässä suhteessa suomalainen hyvinvointivaltio ja erityisesti siihen liittyvä korkeatasoinen hyvinvointiosaaminen ovat mielenkiintoinen esimerkki uusista mahdollisuuksista. Toisin kuin usein luullaan, hyvinvoinnin ja talouden kilpailukyvyn ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Tuotteiden ja palveluiden lisäarvo syntyy viime kädessä siitä, miten hyvin ne tukevat käyttäjänsä hyvinvointia. Suomessa on erittäin korkeatasoista yksilön ja yhteisöjen hyvinvointiin liittyvää tutkimusta, palveluosaamista, viranomaistoimintaa, teknologiaa ja yritystoimintaa. Tätä osaamista edelleen vahvistamalla ja hyödyntämällä voidaan suomalaisyrityksille luoda maailman parhaat puitteet korkean lisäarvon tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Hyvinvointiliiketoiminnan potentiaaliset markkinat ovat valtavat. Kaikki maailman seitsemän miljardia ihmistä ovat kiinnostuneita parantamaan hyvinvointiaan. Maailman paras hyvinvointiosaaminen auttaisi myös poliittisia päättäjiä kehittämään entistä parempia elinympäristöjä suomalaisille. Hyvä elämä, hyvinvointiin liittyvä huippuosaaminen sekä innovatiivinen toimintaympäristö houkuttelisivat Suomeen ulkomaisten yritysten investointeja ja asiantuntijoita. Hyvinvointiosaamiseen liittyvät liiketoimintamahdollisuudet voivat myös olla ekologisesti kestäviä, sillä pitkälle kehittyneissä maissa ne liittyvät etupäässä aineettomiin inhimillisiin tarpeisiin.

Flow-festivalin rakennus

Comments are closed.