No categories

No categories

Positiivisuuden apostoli vastaan kansallinen kulttuuri

jarikoskinen

04.11.2012

Filosofi ja professori Pekka Himanen on ollut otsikoissa viime päivinä. Otsikot liittyvät 1. marraskuuta pääministeri Jyrki Kataisen johtamassa Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumissa Säätytalolla julkaistuun kaksivuotisen tutkimushankkeen ensimmäiseen kirjaan. Kyseessä on Sininen kirja: Suomen kestävän kasvun malli – Luonnos kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi. Teos julkaistiin valtioneuvoston kanslian verkkosivuilla osoitteessa www.vnk.fi.

Sininen Kirja on paljon ennakkokohua ja kritiikkiä herättäneen tulevaisuusprojektin ensimmäinen vaihe. Pekka Himasen edellinen palvelus valtiolle oli Kukoistuksen käsikirjoitus (tehtiin “isänmaallisuuden hengessä veloituksetta”, lue tästä). Tuotos sai paljon krittiikkiä löysistä puheista. Suhtautuminen Siniseen kirjaan on ollut toisenlainen, sitä on arvioissa pidetty edeltäjäänsä painavampana.

Mutta, tässä blogikirjoituksessa ei puhuta Himasen kirjoitusten sisällöistä, vaan hänen työhönsä liitetyistä mielikuvista. Kuulin Sinisestä kirjasta paljon kritiikkiä, ennen kuin arvion esittäjät olivat edes ehtineet tutustua sen sisältöön. Miksi? Näyttää siltä, että tuomitseva asenne johtuu Himasen maineesta positiivisuuden viestin viejänä. Suomessa ollaan vähän liiankin helposti ampumassa alas kaikki positiivisuuden apostolit, sen sijaan narisijat saavat olla rauhassa. Jostain syystä hymyilevä postitiivisuus näyttäytyy (etenkin monille suomalaisille) pinnallisena ja kärsivä narina taas syvällisenä toimintana. Eräs ystäväni sanoi: “Eivätkö nuo ikihymyilijät ymmärrä, kuinka vaikeiden asioiden kanssa me täällä kamppailemme kurjistuvan terveydenhuollon ja lisääntyvien mielenterveysongelmien keskellä.” Tässä kulttuurimaisemassa valittavien narisijoiden tyyli näyttää uppoavan hedelmällisempään maaperään.

Sininen kirja on kuuluu henkisesti samaan jatkomoon, kuin maabrändityöryhmän raportti ja suositukset (lue lisää tästä, raporttiin pääsee käsiksi tästä).  Suomi brändiä edistetään nyt monella rintamalla, yksi esimerkki tähän työhön löytyy “viralliselta” matkailusivustolta www.visitfinland.com. Verrattuna takavuosien ankeisiin ja sekaviin lähestymistapoihin sivusto on kuviltaan ja muutenkin sisällöltään harvinaisen raikas ilmestys. Maakuva-sivustolla taas sorrutaan turhaan pönötykseen (lue pönötyksen vastainen blogiartikkelini tästä).

Mielikuvilla on enemmän valtaa asioiden kulkuun, kun haluamme myöntääkään. Mielikuvien valta koskettaa niin päätöksentekijöitä kuin tavallisia kansalaisiakin arjen ratkaisuissa.

Kuulin viime perjantaina sivusta seuraavanlaisen keskustelunpätkän (ilmeisesti liittyen taannoisiin kuntavaaleihin):

Herra A:
–Demareista mieleen juontuu menneisyyteen juuttunut vastarinnan kiiski, joka ei hyväksy mitään muutoksia; ihminen joka pitää yrittäjiä (/yrittämistä) itselleen vieraana elämänmuotona. Joskus jää vaikutelma, että demaripoliitikko haluaisi kaikkien meistä työskentelevän valtiolla.

Herra B:
–Kokoomuksen tyyppejä seuratessa tulee mieleen hyväkäytöksinen, perinteinen, hyvin pukeutuva, hymyilevä, positiivinen ja yritteliäs tyhjäpää. Ei absoluuttisesti mitään omaperäistä sanottavaa, mutta aina on hyvä meininki.

Näiden kahden kansalaisen keskustelu liittyi bränditematiikkaan: siihen millaisia mielikuvia joillekin on puolueiden edustajista päässyt syntymään. Syntyneitä mielikuvia on erittäin vaikea toiminnan kautta muuttaa. Kuntavaalien alla kohusivusto Per-Looks herätti paljon keskustelua. Reaktio tuohon sivustoon oli hämmästyttävä. Sivustoa pidettiin rienaavana, vaikka siellä ei ollut sanaakaan tekstiä. Vain kuvia. Miksi? Siksi, että sivuston kuvat täsmäsivät mielikuviemme kanssa. Myöhemmin julkaistiin vastaavia kuvastoja muidenkin puolueiden edustajista, nekin olivat mielestäni omiaan vahvistamaan mielikuviamme.  Monet saattavat pitää mielikuvia höttönä ja systemaattista pyrkimystä brändin rakennukseen pinnallisena kakun kuorrutuksena, mutta mielikuvien ja todellisuuden välillä vallitsee tiivis side. Usein mielikuvat ovat ovat ainoa todellisuus, johon pääsemme käsiksi – sanonta “Niin on miltä näyttää”, pitää usein paikkaansa.

Millaisia mielikuvia Suomeen kansainvälisesti liitetään? Mitä ilmeisemmin itse kuvittelemme, että nuo mielikuvat ovat vallitsevasti positiivisia. Vaikka peruskoulutustamme, pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja kolmen A:n luottoluokitusta arvostetaankin, todellisuus mielikuvien suhteen saattaa olla toisenlainen. Epäonnnistunut pyrkiminen turvallisuusneuvostoon antaa vinkin tähän suuntaan (lue lisää tästä).

Suomalaiset ovat tunnetusti olleet herkkähipiäisiä sen suhteen, mitä ulkomaalaiset ajattelevat meistä. Me halusimme niin kovasti, että meistä tykätään. Kouluampumiset ovat epäilemätttä vaikuttaneet imagoomme, samoin itsemurhat ja lisääntyvät mielenterveysongelmat. Viime aikoina Suomesta on ollut kansainvälisissä medioissa myös erittäin paljon positiivisia uutisia. Tätä positiivista kierrettä olisi syytä tukea – myös Suomessa sisäisesti. Sininen kirja on yksi yritys murtaa Suomalaista kulttuurimaisemaa ja henkistä ilmapiiriä, jossa korostuu (vääränlainen) nöyryys (ei pidetä meteliä itsestämme), itsesäälissä rypeminen, valitus, narina, onnistumisten kadehtiminen, ja niin edelleen. Kokonaiskuvan viimeistelee jatkuvasti lisääntynyt byrokratia; säännöt, järjestelmät ja hallintojen valta, jotka ovat omiaan tukahduttamaan eteenpäin vievää ja ruohonjuuritasolta sikiävää luovaa toimintaa (lue lisää tästä).

Tätä taustaa vasten haluan kannustaa professori Himasta hänen hyvässä työssään. Suomeen tarvitaan lisää asiansa osaavia positiivisuuden apostoleita.

Jari Koskinen (/AlternativeFutures)

PS. Mitä brändi lopulta tarkoittaakaan ja mihin kaikkeen brändi liittyy (Kun kysyt kymmenestä mainostoimistosta ja kymmenestä yliopistosta, saat 20 erilaista vastausta)? Lue tästä Helsingin Sanomien artikkelini Aidosti Outo ( JK_HS_220810) Siinä on mukana myös käsiteanalyysi.

Comments are closed.