No categories

No categories

Pysäytyskuva

Cristina Andersson

02.09.2012

Taidemuseon kauniisti valaistussa salissa on vain muutama harva kävijä. Osa istuu design penkillä salin keskellä katsellen intensiivisesti vastapäätä olevaa suurta maalausta. Toisella puolella salia on tyylikäs vanhempi pariskunta. He seisovat taulun äärellä ja keskustelevat hiljaa. Taulu esittää vanhusta ja koiraa. Koirakin jo vanha. Näyttää siltä, että taulussa on pitkän elämän yhdessä viettäneet kumppanukset, aivan kuin taulun katselijat.

Herään. Olen nähnyt unta taidemuseosta ja taulusta. Kuin pysäytyskuvan, kauniin ja harmonisen, jossa ei tapahdu mitään. Ajattelen tulevaisuusselontekoa ja huomaan, että se oli käynyt mielessäni myös unessa. Onko tulevaisuusselonteko pysäytyskuva? Eikö se se olekaan skenaario, tulevaisuuden kuva? Ihminen ja koira. Ihminen valtion talutusnuorassa?

Ministeri Häkämies pyysi ottamaan sordiinon pois. Hyvä on. Sanon siis, miksi tulevaisuusselonteko herättää minussa huolestumista.

Kolme asiaa, jotka erityisesti hiertävät mieltäni:

  1. Niukkuuden mahdollisuudet
  2. Hallinto mahdollistajana
  3. Robotti- ja ubiikkiteknologian sekä keinoälyn esiinmarssin täydellinen puuttuminen

Ensinnäkin: Niukkuus on teema, jota käytetään poliittisena houkutuslintuna. Meille kansalaisille kerrotaan, että on niukkaa ja tarvitaan viisaita poliitikkoja, jotka ratkaisevat miten niukkuus jaetaan.

Minun on pakko sanoa hallitukselle: sitä saa mitä tilaa.

Yhä kasvava ajattelutapa on runsauden ekonomia, jossa nähdään yhä kasvavat resurssit mm. tiedon, opetuksen, verkostojen, yhteistyön ja tee-se -itse toiminnan suhteen. Ihmiset ja yritykset pystyvät tulemaan yhteen ennen kuulumattomilla tavoilla luomaan uusia elämää parantavia ideoita, konsepteja ja artefakteja – ja tätä resurssia on aivan loputtomasti. Tee-se-itse ei ulotu pelkästään käsitöihin ja nikkaroimiseen vaan terveydenhoitoon, tietotekniikkaan ja pian, 3D tulostuksen edistyessä, vaativiinkiin esineisiin ja työkaluihin. Veden suolanpoistoon ja energian tehokkaaseen jakeluun on kehitteillä hienoja innovaatioita. Jos vain poliitiikotkin saataisiin mukaan, niin voisimme vähentää niukkuutta. Mutta olisi tehtävä päätös siirtyä niukkuuden politiiikasta runsauden politiikkaan. Runsauden mahdollistaminen pitäisi olla hallituksen tehtävä numero yksi.

Vaadin, että teema niukkuuden mahdollisuudet vaihdetaan teemaksi “runsauden mahdollistaminen”.

Toiseksi: Hallinnon kokoa ja roolia on vähennettävä huomattavasti. Hallinto ei voilla olla mahdollistaja vaan perusasioiden varmistaja. Mahdollistaminen pitää jättää kansalaisille ja yrityksille. On jotenkin kornia, että samalla kun mietitään pitäisikö vanhuksilla olla 0,7 vai 0,5 hoitajaa niin hallinto visioi itselleen suurta roolia tulevaisuuteen. Onko mietitty miten hyvinvointivaltio kustannetaan, jos suurin osa työväestöstä hoitaa vanhuksia ja loput ovat hallinnossa mahdollistamassa? No, myönnetään – kärjistetysti sanottu, mutta siltähän tämä nyt vahvasti näyttää. Eikö vain?

Älykäs ja ubiikki tee-se-itse tulee toivottavasti vanhusten avuksi, mutta kaikkien meidän avuksi siten, että hallintoa tarvitaan mahdollisimman vähän. Haluaisinkin, että yhdistetään niukkuus ja hallinto: hallinnon niukentamisen mahdollisuudet.

Vaadin, että hallinto mahdollistajana muutetaan muotoon “kansalaisaloitteellisuus valtion keskiössä” ja yhdistetään siihen teema “kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus”.

Kolmanneksi: Tulevaisuusselonteosta puuttuu täysin keinoäly sekä robotti- ja ubiikkiteknologinen vallankumous. Elämme suurinta muutoksen aikaa sitten mikrosirun keksimisen. Kehitys muuttaa valtioita ja työntekemistä tavalla, jota emme voi kuin arvailla. Robotit vievät yksinkertaiset työt. Totta se on. Käyttäkää hakukoneita ja katsokaa mitä esimerkiksi FoxConn, maailman suurin kokoonpanotehdas, tekee. Kaikki mikä voidaan robotisoida robotisoidaan. Ennen pitkää ne kykenevät myös vaativampiin tehtäviin – kuten hoitamaan lakimiesten, toimittajien ja opettajien hommia.

Herätkää nyt! Heti. Ei ole hetkeäkään hukattavana.

Vaadin, että robotisaatio, ubiikkiteknologiat ja keinoäly otetaan tulevaisuusselontekoon omana teemanaan.

Suomessa on loistavia asiantuntijoita, jotka pystyvät auttamaan, mutta hallituksen ja tulevaisuusselonteon instanssien on nyt uskallettava katsoa tutun ja turvallisen laatikkonsa ulkopuolelle ja kuultava ihmisiä, joita he eivät ole ennen kuulleet. Mutta aikaa on vähän – ja uuden ajattelun pitää näkyä tulevaisuusselonteossa. Muuten se voidaan viedä selontekojen hautausmaalle jo ennen syntymistään. Siellä niitä on monta jo ennestään – menneisyyden pysäytyskuvassa.

CA 2.9.2012

Comments are closed.