No categories

No categories

Selkoa tulevaisuudesta – eli paluu niukkuuteen? Pessimistin näkökulma teknologian voimaan

Koo-Mikko

26.09.2012

Ylenpalttisen yltäkylläisyyden, angrybirdsien ja ipadien keskellä saattaa helposti päästä unohtumaan, että Suomen historia on ollut ennen kaikkea pettuleivältä maistuvan niukkuuden historiaa, jossa materiaalinen vauraus ja huipputeknologia on korvattu yhteistyöllä ja maalais/kaupunkilaisjärjellä. Viime maanantaina (24.9.) niukkuus palasi jälleen agendalle, kun maamme hallituksen junaileman vuoteen 2030 ulottuvan tulevaisuusselonteon valmisteluprosessi laukaistiin liikkeelle Lappeenrannassa yliopiston tiloissa. Lappeenrannan kansalaiskuuleminen, joka on yksi syys- ja lokakuussa eri puolella Suomea järjestettävästä seitsemästä tapahtumasta, keskittyi käsittelemään maamme – ja samalla verkottuneen maailman – kehityksen edellytyksiä alati niukkenevien resurssien ja raaka-aineiden aikakaudella. Tapahtuma herätti osallistujakunnassa innostusta ja mielenkiintoisia kehitysehdotuksia sateli oikealta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta sekä nuorilta ja varttuneemmilta kansalaisilta. Puheenvuoroista paistoi optimismi ja usko vihreän sävyjä heijastelevaan teknologiaan ongelmia selättävänä voimana. Toisaalta huolta herättivät yhteisöllisyyden rapistuminen ja lasten syrjäytyminen yhä nuoremmalla iällä. Päätimme kollegani Tanja Karppisen kanssa tarttua tähän monitulkintaiseen aiheeseen kahden blogi-kirjoituksen voimin. Ikioptimistina Tanja lupautui luomaan katseen menestyvään Suomeen, kun taas tämän kirjoituksen teema on sitä aitoa mielensäpahoittajaa, joka näkee uhkakuvia kaikkialla. Kuten arvata saattaa, totuus löytynee jostain puolivälistä – sikäli mikäli taivas ei putoa niskaamme jo hyvän aikaa ennen vuotta 2030.

Johtuneeko Lappeenrannan teknillisen yliopiston tarjoamista fasiliteeteista vai mistä, mutta silmiin pistävää tulevaisuusselontekotapahtumassa oli keskittyminen talouteen ja tuottavuuden parantamiseen teknologisten innovaatioiden avulla. Useammassa puheenvuorossa peräänkuulutettiin korkeaan teknologiaan ja osaamiseen nojautuvan pienen ja keskisuuren yrittäjyyden esiinmarssia, joka lisää tuottavuutta ja talouskasvua mutta ottaa samanaikaisesti huomioon luonnon kantokyvyn rajat. Käytännössä tämä tullee tarkoittamaan sitä, että perinteinen teollisuustuotanto menettää entisestään rooliaan ja korvautuu suunnitteluun/designiin ja palveluiden myyntiin nojaavalla mallilla. Voittajia tällaisessa skenaariossa ovat korkeasti koulutetut ja koko ajan liikkeessä olevat ihmiset, joille maailma on käytännössä rajaton. Heille ei ole temppu eikä mikään siirtyä kansallisuus- ja kielirajoista piittaamatta kulloisessakin tilanteessa kaikkein merkityksellisimmille kohtaamispaikoille, jotka sijaitsevat silloin tällöin Suomessa ja Euroopassa, mutta yhä useammin Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Tälle muutaman prosentin kaikista suomalaisista kattavalle kansanosalle kansallisvaltio selkeine raja-aitoineen edustaa menneisyyttä ja ennen kaikkea turhaa hidastetta – etenkin vaurastumisesta puhuttaessa.

Valitettavaa on vain se, että kaikki eivät yksinkertaisesti voi olla huippuja – menestyypä Suomi kansainvälisissä koulutusvertailuissa kuinka hyvin tahansa. Tulevaisuus näyttääkin paljon synkemmältä sille suurelle, usein vähemmän koulutetulle, enemmistölle, jonka elämä on sidottu yhteen tiettyyn kansallisvaltioon ja vielä tarkemmin määriteltynä tiettyyn asuinpaikkaan. Mitä jää jäljelle, jos rahkeet eivät riitä designiin ja korkean teknologian suunnittelutöihin? Kuinka sopeutua menestyksekkäästi niihin tulevaisuuden yhteiskunnan pelisääntöihin, jotka globaalisti liikkuvat, ajattelevat ja toimivat intressiryhmittyvät luovat palvelemaan etujaan? Palveluala, erityisesti hoivasektori, tarvitsee lähitulevaisuudessa suuren määrän hoitohenkilöstöä huolehtimaan vanhenevan ja – kiitos arkea helpottavan teknologian – fyysiseltä suorituskyvyltään yhä heikomman väestön viimeisistä vuosista. Kaikki eivät kuitenkaan sovellu hoitajiksi, eikä terveydenhuoltosektoria voida pitää kaatoluokkana, jonne ”luovan luokan” ulkopuolelle jäävä ihmismassa kipataan – etenkin kun talouden tehostamispaineet luovat paineita lisätä ihmistyötä korvaavan teknologian määrää myös tällä saralla.

Teknologialla on merkitystä tulevaisuuden ongelmien ratkaisussa. Sitä en voi – enkä edes halua – kiistää. On kuitenkin pidettävä mielessä se, että teknologian jatkuva kehitys voi myös kurjistaa ja eriarvoistaa ihmiselämää. Lisäksi, vastoin yleisiä uskomuksia, teknologia rajoittaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Nykyteknologian avulla voimme lentää tunneissa tuhansien kilometrien päähän katsomaan paikallisia kulttuuri-ihmeitä. Nykyteknologia kaikkine automatisointeineen mahdollistaa myös sen, että emme välttämättä kohtaa matkalla paikallisia, emme edes hotellihenkilökuntaa, joka on ulkoistettu tarpeettomana. Nykyteknologian avulla voimme kuunnella kaikki uusimmat listahitit heti niiden ilmestyttyä. Nykyteknologian avulla voimme niin ikään viestiä kanssaihmisille bussissa ja kuntosalilla, että kuuntelemme mieluummin niitä listahittejä kuin seurustelemme heidän kanssaan. Nykyteknologia on kaksiteräinen miekka. Yhtä aikaa se paitsi avaa meille kaikki maailman sopukat, myös rajaa reviirimme metri kertaa metri suuruiselle alalle, jolle muilla ei ole asiaa. On mielenkiintoista nähdä, miltä Suomi näyttää tässä valossa vuonna 2030.

Mikko Kohvakka
Etelä-Karjala-instituutti

Comments are closed.