No categories

No categories

Siipirikko Suomineito

lasse.mannisto

01.10.2012

Teksti on alun perin julkaistu Sitran Kestävä talous-foorumin sivuilla.

Siipirikko Suomineito

Lehdet pauhaavat kiihtyvällä tahdilla siitä, kuinka Oy Suomi Ab on vaikeassa paikassa julkisen sektorin velkaantuessa ja huoltosuhteen heikentyessä. Elinkeinotoiminnan rakennemurros vyöryy niin ikään silmiemme editse yrityksen toisensa perään ilmoittaessa irtisanomisista.

Suomineidolla on siipi maassa.

Mistä tämä kaikki oikein johtuu? Kuinka tässä näin kävi?

Elinkeinorakenteen muutospaine on ollut tiedossa jo vuosia. Ei ole ollut taloutta seuraavalle epäselvää, että Brasiliaan paperitehdas on edullista rakentaa, palkkataso matala ja metsä kasvaa moninkertaisella nopeudella.

Hämmästystä ei myöskään pitäisi herättää, kun joku kertoo kiinalaisen kokoonpanolinjan kustannusten olevan murto-osa suomalaisesta vastinparista. Niin ikään väestön vanheneminen ja työikäisten määrän taantuma on osattu laskea jo vuosikausia. Tästä juontuva julkisen talouden kestävyysvaje ei tule puun takaa.

Ongelma ei siis ole se, että Suomi olisi yllätetty. Ongelma on se, että olemme tuudittautuneet nykyisyyden säilymisen harhaan katsomatta silmiin sitä, mikä on ollut väistämättä edessä. Toisaalta olemme ajatelleet menneiden vahvuuksien kantavan aina ja ikuisesti myös muuttuvassa maailmassa. Emme ole etsineet uutta ja oppineet.

Vaikka tosiasiat näyttävät vaikeilta, ei peliä ole menetetty. Vitkutellessamme käy sen kääntäminen voitoksi kuitenkin mahdottomaksi. Älkäämme siis hukatko aikaa tosiasioiden tunnustamiselta ja niiden edellyttämiltä johtopäätöksiltä.

Talouden tulevaisuus on sumuinen ja julkinen talous epätasapainossa.

Ihmetellessämme kollektiivisesti Kreikan kohtaloa olemme riskissä astella samaa polkua. Ainoa vaihtoehtomme on pelata varman päälle. Emme voi sallia epävarmuutta sen osalta, jätämmekö nykynuorille ylivelkaantuneen maan. Jostain on osattava luopua, vaikka se tekee kipeää.

Turvassa on oltava vain sen julkisten hyvinvointipalveluiden ja tulonsiirtojen ytimen, mitä ilman emme voi säilyttää ajatustamme kaikkien pitämisestä mukana.

Suomi harmaantuu ja palveluiden kysyntä kasvaa

Meidän on pakko saada aikaan vähemmällä enemmän. Vain tätä kautta voimme lunastaa antamamme hyvinvointilupauksen.

Hyviä ajatuksia, aina terveyskioskeista vanhusten yhteisöllisen asumisen malleihin, on saatava monistettua raporttien tasolta eläväksi elämäksi. Fiksuja ja tehokkaita toimintatapoja on sovellettava käytäntöön, löytyivätpä ne sitten kunnista, yrityksistä tai järjestömaailmasta.

Vertailu ja kilpailu paremmuudesta ovat nimittäin positiivisia voimia, eivät negatiivisia. Ennen kaikkea siis kateelliselle aidan yli tuijottelulle on saatava loppu. Jos joku tekee asioita hyvin, on oikein matkia ja kopioida. Sen sijaan on typeryyttä väittää olevansa itse paras kaikessa ja yrittää keksiä jokainen pyörä itse uudelleen.

Meidän on uskallettava uudistaa vanhoja rakenteitamme ja kutsua takaisin talkoisiin jokainen suomalainen. Hallinnon on katsottava kokonaisuuksia, ei osia ja vanhakantaiset sektorirajat pitää uskaltaa ylittää. Kunnantalojen määrä ei turvaa hyvinvointia, lähihoitajien määrä ja oikea toiminta voi sen tehdä.

Luova tuho lannoittaa tulevaisuuden viljapellon

Elinkeinorakenteemme on murroksessa. On ollut jo pitkään, mutta nyt ilmiö näkyy ja tuntuu. Kuvana tapahtuvalle toimii menestystä kansantaloudellemme tahkonneen Nokian kurssikäyrä.

Vaihtoehtona ei ole menneisyyden poteroihin hautautuminen. Siinä, missä julkisen talouden hoidossa pitää pelata varman päälle, on globaalissa kilpailussa löydyttävä uskallusta hyökkäykseen. Panostukset uuteen kasvuun, ei nykyisyyden säilyttämiseen, luovat pohjan tulevaisuuden hyvinvoinnille.

Korkea koulutustaso ja vakaa, tasa-arvoinen yhteiskunta luovat oivan pohjan menestykselle. Nyt kilpailukykyä on kuitenkin syytä etsiä astumalla pieni askel virasto- ja hankevetoisesta innovaatiopolitiikasta kohti yritys- ja sijoittajavetoista kasvupolitiikkaa. Kannustamalla yrityksiä ja sijoittajia investoimaan Suomeen ja suomalaisiin työpaikkoihin, voittaa suomalainen aina.

Tämän ohella on syytä katsoa, mihin teknologinen kehitys ja ihmisten arvojen muutos maailmaa oikein kuljettavat.

Työ ja vapaa-aika sekoittuvat, mutta toisaalta vapaa-ajan arvostus on nousussa. Työltä haetaan joustavuutta ja yksilöllisyyttä, mutta toisaalta tilanteen niin vaatiessa ollaan itsekin valmiita venymään ja joustamaan. Yhä useampi kokee itsensä oman elämänsä toimitusjohtajaksi, mutta toisaalta kuilu tietotyöläisten ja suorittavan portaan välillä syvenee. Viestintä ja yhteydenpito on jatkuvaa virtaa, ei yksittäisiä toimia. Työ on yhä harvemmin sidottu tiettyyn aikaan ja paikkaan.

Suomen vahvuus on aina ollut ketteryys. Olemme aina onnistuneet navigoimaan purttamme globaalien trendien aallokossa suuntaa tarvittaessa nopeastikin muuttaen. Nyt on jälleen sen aika.

Suomi ja ennen muuta suomalaiset työntekijät sekä työnantajat kaipaavat uutta sopimusta siitä, millä pelisäännöillä työelämä toimii. Joustavuutta ja elämäntilanteiden sekä työtehtävien erilaisuutta on syytä vaalia ja varjella – ei puristaa kaikkea tiettyyn muottiin. Myös yritysten näkökulmasta maailman yhä nopeampi muutos edellyttää kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin. Työn irtoamista myös kulttuurillisesti aika- ja paikkasidonnaisuudesta ei kannata pelätä – se tapahtuu joka tapauksessa. Samassa yhteydessä on varjeltava yhteiskunnan eri tasojen kohtaamista ja yhdessä veneessä olon kokemusta sekä turvattava yksilön tilanne silloin, kun maailman muutos jakaa käteen huonot pelikortit.

Tarvitaan uutta suomisopimusta.

Comments are closed.