No categories

No categories

Tieteenfilosofia, tulevaisuudentutkimus ja ennakointi

jarikaivooja

02.12.2012

Tieteenfilosofian alueella on pohdittu tieteen suhdetta käytäntöön jo pitkään. Yleinen näkemys on, että tieteen tehtäväksi katsotaan toimia ihmisen ja ihmiskunnan parhaaksi. Huonoksi asiaksi nähdään sellainen tilanne, jossa tiedettä käytetään ihmisten vahingoksi.

Tieteellisellä tutkimuksella on paljon erilaisia tehtäviä. Tyypillisesti tieteen tehtäviksi nähdään: (1) todellisuuden kuvaaminen, (2) todellisuuden ymmärtäminen, (3) kehityksen ennakoiminen ja toivottavan kehityksen hahmottaminen, (4) toivottavan kehityksen saavuttaminen, (5) kehitykseen liittyvien riskien arviointi ja esiintuominen, (6) perustutkimus sekä (7) tieteellisten sovellutusten kehittäminen.

Tieteeseen kohdistuu monia toiveita ja paineita, jotka voivat olla jopa ristiriitaisia keskenään. Siksi keskustelu tieteen tiedon intresseistä on tärkeää.

Hyvää soveltavaa tutkimusta ei voida tehdä ilman laadukasta perustutkimusta. Joskus voi olla vaikeaa määritellä tarkkaa rajaa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välillä. Kyse on usein aste-eroista ja tutkimusasetelmien luonteesta.
Ennakointitutkimuksen alueella tehdään erilaisia (1) diagnooseja todellisuudesta, (2) prognooseja tulevaisuuden kehityksestä ja (3) ohjeita ja neuvoja perustuen diagnooseihin ja prognooseihin. Pelkkä todellisuuden kuvaaminen ei riitä tieteellisessä tutkimuksessa, vaan tieteeltä odotetaan ymmärrystä todellisuudesta ja sen kehitysmekanismeista. Tulevaisuudentutkimuksen alueella tämä on tarkoittanut erityisesti trendianalyysien tekemistä ja skenaarioanalyysejä. Viime vuosina on myös panostettu paljon heikkojen signaalien ja villien korttien analyysien kehittämiseen.

Tieteenfilosofian näkökulmasta on hyvä tiedostaa, että tulevaisuudentutkimus on monitieteellinen tutkimusalue. Voimme perusteella väittää, että jokainen tieteen piirissä esitetty hypoteesi on eräs skenaarioura. Tässä mielessä tulevaisuudentutkimus vaatii tietoisuutta eri tieteiden keskeisistä tutkimuksen päälinjoista ja hypoteeseista.

Helsingin yliopiston nykyinen kansleri, Prof. Ilkka Niiniluoto (2003) on arvioinut tulevaisuudentutkimuksen kuuluvan suunnittelutieteisiin. Kuten tiedämme, suunnittelulle on ominaista tyytymättömyys olemassa olevaan ja tulevaisuuteen tähtääminen, pyrkimys uuden luomiseen ja muutokseen. Suunnittelua ei tarvita, jos haluamme tyytyä nykyiseen asioiden tilaan. Sama huomio koskee myös tulevaisuudentutkimusta.

Jos haluamme toimia samoin kuin ennen, emme tarvitse suunnittelutieteitä ja tulevaisuudentutkimusta. Tässä mielessä tulevaisuudentutkimuksen hyödyntäminen yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa on normatiivinen valinta. Jos emme halua jotain nykyistä parempaa, valintamme on kieltää tulevaisuudentutkimus ja ennakointi. Tämäkin havainto on tärkeä tieteenfilosofisesti. Ihminen pystyy tietyissä puitteissa vaikuttamaan tulevaisuuteen, mutta osaksi sopeutumaan ulkopuolelta tuleviin trendeihin ja rakenteisiin. Ihminen toimii determinismin ja indeterminismin välimaastossa.

Tieteenfilosofiseen keskusteluun kuuluu keskustelu rationaalisuudesta ja viisaudesta. Jo edesmennyt akateemikko Georg Henrik von Wright (1986) totesi, että rationaalisuus on ongelmien älykästä ratkaisua, loogista virheettömyyttä. Rationaalisuus ei ole analoginen käsite viisauden käsitteen kanssa. Rationaalisuutta sovelletaan eri tieteissä usein reduktionistisesti – koskien osasysteemejä. Tyypillisesti tulevaisuudentutkimuksessa kiinnitetään huomiota politiikan, talouden, sosiaalisten, teknologisten, ympäristön ja arvoja koskevien osasysteemien ymmärtämiseen (ns, PESTEV -analyysi).

Viisaus edellyttää kokonaisuuksien arviointia ja kokonaisuuden ymmärtämistä. Viisaus ei ehkä ole mahdollista ilman holistista ajattelua. Usein joudumme tekemään valintoja eri vaihtoehtojen ja niiden tuottamien suorien ja epäsuorien vaihtoehtojen välillä. Usein joudumme arvioimaan myös eri vaihtoehtojen toivottavuutta, tärkeyttä, toteutettavuutta, todennäköisyyttä, riskejä ja eri vaihtoehtojen tuottamia vaikutuksia. Ennakointitutkimus tarjoaa laajan metodologisen työkalupakin näihin erilaisiin tarpeisiin, jotka liittyvät viisaaseen systeemiseen suunnitteluun ja toimintaan. Tämä on tärkeä asia ymmärtää myös tieteenfilosofian näkökulmasta.

Tulevaisuudentutkimus ja enemmän soveltava ennakointitutkimus mahdollistavat tietyn rationaalisen ongelmien ratkaisemisen, mutta myös viisauden tavoittelemisen tiettyjen metodologisten työkalujen käytön kautta. Tulevaisuudentutkimus nojautuu tieteen teorioihin, dataan, informaation ja tietoon.

Aikaisemmin informaatioyhteiskunnassa keskityimme datan muokkaamiseen informaatioksi. Tietoyhteiskuntavaiheessa keskeiseksi haasteeksi nousi informaation muokkaaminen tiedoksi. Nyt olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta kohti ubiikkiyhteiskuntaa. Ennakointi ubiikkiyhteiskunnassa on erilaista kuin se oli informaatioyhteiskunnassa. Nyt keskeisin haasteemme on tuottaa tiedosta syvällisempää ymmärtämystä ja viisautta. Tätä ymmärtämystä ja viisautta todella tarvitaan, koska ubiikkiyhteiskunta ei ole hallittavissa pelkästään reduktionistisin menetelmin, vaan tarvitsemme holistista kokonaisuuksien arviointia ja ymmärtämisestä. Tarvitsemme sekä reduktionistisia että holistisia metodeja tulevaisuudentutkimuksessa ja ennakointitoiminnassa.

Jari Kaivo-oja
Dosentti (Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto), Tutkimusjohtaja (Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto)

Taustaa ja lähteitä

Kaivo-oja, J. (2011) Tulevaisuudentutkimus itsenäisenä tieteenalana: Ennakoinnin ABC ja uusi tulevaisuudentutkimuksen paradigma (07.01.2011). Sitra. Ennakointisivusto. Verkkosivut: http://www.foresight.fi/2011/01/07/tulevaisuudentutkimus-itsenaisena-tieteenalana-ennakoinnin-abc-ja-uusi-tulevaisuudentutkimuksen-paradigma/
Niiniluoto, Ilkka (1996) Informaatio, tieto ja yhteiskunta: Filosofinen käsiteanalyysi. 5. täydennetty painos. 1. painos: Valtion painatuskeskus, 1989. Helsinki: Edita.
Niiniluoto, I. (1998) Kuuluuko tulevaisuuteen vaikuttaminen tieteen laatuvaatimuksiin? FUTURA Vol. 17, No 4, 7-10.
Niiniluoto, I. (1999) Voidaanko tulevaisuudesta tietää? Tieteessä tapahtuu Vol. 17, No. 1, ss. 5-9.
Niiniluoto, I. (2003) Tulevaisuudentutkimus – tiedettä vai taidetta? Teoksessa Matti Vapaavuori & Santtu von Bruun (toim.) Miten tutkimme tulevaisuutta? Toinen, uudistettu painos. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Tampere: Acta Futura Fennica.
Presti, A.L. (1996) Futures research and complexity: a critical analysis from the perspective science. Futures, vol. 28(10), 891-902.
von Wright, G.H. (1986) Vetenskapen och Förnunftet. Ett Försök till Orientering. Söderström & Co.                                                                                                   Westerlund, L. & Kaivo-oja, J. (2012) Digital Evolution — From Information Society to Ubiquitous Society. In: T. Kuosa & L. Westerlund (Eds) Service Design – On the Evolution of Design Expertise. Lahti University of Applied Sciences Series A, Research reports, Part 17. Series Editor Ilkka Väänänen. Print Best printing house, Viljandi, Estonia, 137-154.

Comments are closed.