No categories

No categories

Uuden koulutuspolitiikan aika

2030.fi

25.09.2012

Kirjoitus Hämeen Kaiku -verkkolehdessä 21.9.2012.

Suomi on juhlinut pitkään PISA-tuloksia. Maamme hyvä ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on tuottanut erittäin hyviä tuloksia peruskoulutuksen osalta – jopa maailman parhaita. Erityisesti heikosti menestyviä oppilaita on meillä kansainvälisesti katsoen vähän, samalla kun huippujen määrä on vertailukelpoinen muihin kärkimaihin verrattuna.  Samalla korkeakoulutuksen laajentaminen on nostanut nuorten ikäluokkien yleistä koulutustasoa ja tukenut siten suomalaisen elinkeinorakenteen kehittymistä.

Nyt vaarana on kuitenkin tuudittautuminen menneeseen menestykseen. On huomattava, että PISA-menestyksessä niitettiin edellisten vuosikymmenten onnistumisten satoa. Sittemmin suomalainen yhteiskunta on toki vaurastunut, mutta myös eriarvoistunut. Lama-ajan lapsista moni on jäänyt pysyvästi jälkeen ikätovereistaan, ja nyt koulujen välisen eriarvoistumisen kasvu uhkaa myös tulevia sukupolvia. Liian moni suhteellisen köyhyyden alueella sijaitseva koulu ei pysty vastaamaan oppilasrakenteen taustoista tuleviin haasteisiin, oppimisympäristö kärsii eivätkä lapset saavuta opinnoissaan niitä tuloksia joihin heillä olisi paremmassa ympäristössä mahdollisuus.

Myöskin koulutustason nostossa Suomi on jäänyt laakereilleen lepäämään. OECD:n uutuustutkimuksen valossa puheet suomalaisten ylikoulutuksesta voidaan kerta kaikkiaan lopettaa. Olemme pudonneet 90-luvun alun kärkisijoilta sijalle 18, kun vertaillaan maiden väestön koulutustasoa. Samalla nousu on hyvin hidasta verrattuna erityisesti nouseviin Aasian talouksiin –ja myös muihin OECD-maihin. Olemme siis jäämässä jälkeen myös korkean osaamisen tuottamisessa lähes kaikista kilpailijamaistamme.

Korkeakoulujen aloituspaikkojen karsimista ja keinotekoisten raja-aitojen ylläpitoa ammatillisen ja akateemiseen osaamiseen valmistavan koulutuksen välillä ovat suosineet erityisesti Kokoomus, osa opiskelijajärjestöistä sekä tietyt ammatilliset, korkeasti koulutettujen ihmisten etujärjestöt. Samat tahot ovat usein myös ajamassa entistä suurempaa keskittymistä kapeasti määriteltyyn “huippuosaamiseen” ja pitäneet peruskoulun tasa-arvopyrkimyksiä “tasapäistämisenä”. Nämä voimat, mikäli saavat vallan käsiinsä entistä vahvemmin, ovat tekemässä korvaamatonta vahinkoa koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Koulutuspolitiikan kehittämisen suhteen hallitusohjelma sisältää monia myönteisiä kirjauksia. Näitä ovat mm. peruskoulujen rahoituksen uudistus huomioimaan oppilasaineksen haastavuus sekä toisen asteen yhteistyön lisääminen. Nämä eivät kuitenkaan riitä. Huomio on uudelleen keskitettävä myös koulutuksen laajentamiseen.

On aloitettava selkeä reformi, jolla Suomi nostetaan uudelleen maailman koulutetuimmaksi maaksi. Siihen sisältyy voimakas panostus peruskoulujen tasa-arvoisuuteen keskittämällä ylimääräisiä resursseja sinne, missä tarve taustojen vaikutuksen minimoimiseksi on suurin, kaatamalla liian aikaiseen urautumiseen pakottavat oppilaitosrajat erityisesti toiselta asteelta, mutta mahdollisuuksien mukaan myös korkea-asteelta sekä laajamittainen uudistus aikuiskoulutuksessa. Samalla korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuuden lisäämiseen työikäisestä väestöstä on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Aikuiskoulutuksen osalta työnantajien toistaiseksi kaatama koulutusoikeus on tärkeä pelinavaus. Se avaa tietä ajatteluun, jossa kouluttautuminen ei pääty tiettyyn ammattiin tai tutkintoon, vaan jota tehdään jatkuvasti, työn ohessa. Tämän oikeuden tulee koskea kaikkia työntekijöitä, jonka vuoksi siitä on säädettävä myös lailla. Tällä hetkellä kun aikuiskoulutuksen saaminen työn ohessa korreloi vahvasti aikaisemman koulutuksen kanssa. Ne saavat, jotka sitä riskien hallinnan näkökulmasta vähiten tarvitsisivat, ja vice versa.

OECD:n selvityksen mukaan koulutus kannattaa niin taloudellisesti kuin inhimillisesti. Siksi Suomen tulee lisätä korkeakoulutettujen määrää, ei vähentää tai rajoittaa sitä. Jo maalaisjärjellä ajateltuna kummalliselta kuulostaisi ajatus, jossa pieni, käytännössä asumattomalla napapiirillä sijaitseva maa katsoisi tarpeelliseksi vähentää koulutusta ja laskea suhteellista osaamistasoaan suhteessa muihin maihin. Tätä Suomessa kuitenkin ajaa moni taho, usein juuri ne, jotka väittävät eniten olevansa “tulevaisuutta tekemässä”.

Comments are closed.