No categories

No categories

Uusi suunnittelutyön paradigma

Cristina Andersson

22.09.2012

Maailma muuttuu jollain aloilla aivan hämmystyttävää vauhtia. Jopa 90% alan tiedosta on saattanut viimeisen kahden vuoden aikana uusiutua. Käsityksemme muutoksien nopeudesta perustuu kuitenkin historialliseen kokemukseemme. Mittaamme muutoksien nopeutta esimerkiksi 90-luvun alusta tähän päivään.

Kehitys ei ehkä monen mielestä ollut kovinkaan nopeata (ei lentäviä autoja, eikä muutakaan tulevaisuuteen liitettyjä mielikuvia). Toisaalta tuona aikana meidän elämäämme on radikaalisti muuttanut esimerkiksi Internet. Näyttää siltä, että muutokset tästä eteenpäin tulevat edelleen kiihtymään. Lainaus Ray Kurzweililta valaisee asian laitaa:

“Our problem with pondering the future is that our expectation is linear, not exponential. Things aren’t going to change incrementally, they’re going to change explosively.”

Otetaan esiin muutama esimerkki asian kuvittamiseksi. Muuttaako 3D printtaus (jo nyt voidaan 3D printata ruokaa, ihmisen elimiä, huonekaluja ja erilaisia osia, joita muulla tavalla ei edes voisi tehdä) teollisen valmistuksen logiikkaa ja logistiikkaa? Mitä paikkatietoisuus, pelimäisyys, joukkoistaminen, tee-se-itse -kulttuuri, avoin jakaminen, lisääntyvä muuntuvuus ja muunneltavuus, ympäristön älykkyys ja medioituminen tekevät käyttäjyydelle ja kuluttajuudelle? Entä miten nanoteknologia ja geenimanipulointi vaikuttavat arkeemme? Siirrymmekö ubiikkiyhteiskuntaan sisällöt vai teknologia edellä? Avoimia kysymyksiä riittää. Jostain syystä nämä tärkeät kysymykset eivät pääse poliittisten päätöksentekijöiden (eivätkä muidenkaan päätöksentekijöiden) agendalle. Nyt vaivana näyttää olevan yleinen näköalattomuus.

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, ettei tulevaisuuden haasteita ratkaista menneisyyden kysymyksillä.

Kenties tärkein kysymys on kuitenkin tämä: miten nopeat muutokset, lisääntyvä kompleksisuus ja konseptuaalisuus vaikuttavat strategiseen suunnitteluun ja suunnittelukulttuuriin yleisesti? Aika moni organisaatio tekee edelleen strategiatyötä, jonka valmistelu saattaa kestää kaksikin vuotta. Tällaisen strategiatyön lähtökohdat ja johtopäätökset saattavat monilta osin vanhentua prosessin vielä ollessa käynnissä. Sama kritiikki koskee tulevaisuuden ennakointia: sen sijaan että teemme yhden ennakointiprosessin aina silloin tällöin, ennakoinnin pitäisi muuttua jatkuvaksi toiminnaksi. Parhaillaan on selvästi menossa paradigman murros suunnittelukulttuurissa. Uutta paradigmaa luonnehtivat:

  • Jatkuva ennakointi (ja muu tutkimustyö) päätöksenteon tueksi
  • Joustava ja jatkuva suunnittelu sekä uusien ideoiden ja konseptien kehittely jatkuvan ja vaiheittaisen kehittämisen rinnalla (skenaarioita, strategiaa ja muuta kehittämistyötä tehdään rinnakkain uuden ideoinnin ja konseptoinnin kanssa)
  • Yhteisöllinen suunnittelu ja entistä demokraattisempi suunnittelukulttuuri (alhaalta ylös: eri alojen asiantuntijat, käyttäjät ja organisaatioiden eri tasot johdosta työntekijöihin yhdessä suunnittelevat: paras idea voittaa olipa sen esittäjä kuka tahansa)
  • Holistisempi ote suunnittelutyöhön (vähemmän siiloja, enemmän kokonaisnäkemystä)
  • Vähemmän sääntöjä, järjestelmiä ja hallintoa, enemmän tilaa luoville ja joustaville ratkaisuille
  • Erottuvuus ja innovatiivisuus (vähemmän muiden kopioimista, enemmän omaperäisiä konsepteja)
    …jne

Tietysti on niin, että erilaiset suunnittelukulttuurit elävät rinnakkain, esimerkkinä visionäärinen suunnittelu (usein liitetetty myös Steve Jobsiin). Yllä oleva listaus on osin vielä utopiaa, mutta merkkejä paradigman murroksesta on todellakin näköpiirissä. Pelkään kuitenkin, että vanhat päätöksenteon kulttuurit ja valtakysymykset toimivat tehokkaana esteenä uuden omaksumiselle. Suunnittelukulttuurin murrosta on tästä huolimatta syytä pitää esillä keskusteluissa ja uutta osaamista ottaa käyttöön siellä, missä se on mahdollista.

Jari Koskinen 22.9.2012

Comments are closed.