No categories

No categories

Velkakello tikittää – verokello jätättää

Cristina Andersson

03.11.2012

Pyhäinpäivä vuonna 2012 kello 09.59:

Viisikymmentäyksi triljoonaa kolmesataayhdeksänkymmentäneljä miljardia satakolmetoista miljoonaa kuusisataaseitsemänkymmentä miljoonaa kahdenksansataaviisikymmentäviisi tuhatta kaksisataaseitsemänkymmentäyhdeksän dollaria.

On maailman velkakellon saldo. Mutta ennen kuin olen ennättänyt kirjoittaa tuon ritirampsun loppuun on kello siitynyt jo useita askeleita eteenpäin.

Torstaina 1.1..2012 Säätytalolla järjestettiin tulevaisuusselontekoon liittyvä foorumi, jossa esiteltiin Pekka Himasen ja työryhmän kestävän kasvun raportin ensimmäinen vaihe – Sininen kirja. Himanen ja työryhmän jäsenet esittivät monia kiinnostavia ja kannustavia näkökohtia, joista kirjoitan enemmän, kunhan työ etenee. Tässä vaiheessa haastan BohoBusiness kirjailijakollegani Jari Kaivo-ojan arvioimaan Himasen tuotokset.

Foorumin mielenkiintoisimmat ja innostavimmat puheenvuorot pitivät Mika Anttonen, Sixten Korkman ja Oras Tynkkynen sekä loppupuheenvuorossaan Jyrki Katainen.

En ryhdy tarkemmin kuvaamaan mitä kukin puhuja sanoi, tallenne tilaisuudesta löytyy valtioneuvoston kanslian sivuilta.

Mika Anttonen selitti selkokielellä mistä yrittämisessä on kyse ja miten nuoret sitoutuvat yrityksen päämääriin. Merkityksellä on merkitys. Nuoret eivät suostu tuottamaan omistajalle voittoa – he haluavat olla mukana tekemässä jotakin suurempaa, sellaista mikä parantaa maailmaa ja rakentaa parempaa elämää. Todella hienoa, että Anttonen käyttää aikaansa Suomen tulevaisuuden rakentamiseen paitsi yrittäjänä mutta myös osallistumalla tulevaisuusselontekoon. Kiitän häntä siitä.

Oras Tynkkynen esitti paradigman muutosta. Tarvitsemme globaalia perspektiiviä ja yhteiskuntasopimusta, jossa sitoudutaan ekologisesti kestävään kasvuun. Ei ole vaikeaa asettua näiden näkökohtien taakse.

Sixten Korkman esitti tymäkässä puheenvuorossa missä tilanteessa Suomi nyt on ja miten vaikeaa poliitikkojen on tehdä niitä oikeita toimenpiteitä, jotta suunta saataisiin käännettyä. Korkmanin puheenvuoro oli meille kaikille haaste selvittää Suomen ja maailman todellinen tilanne ja vetää kukin omalta kohdaltaan johtopäätöksiä, miten rakentaa tulevaisuutta; itselle, lähimmille ja koko yhteiskunnalle.

Foorumin huipennus oli pääministeri Kataisen puheenvuoro, jossa hän valoi uskoa kykyymme rakentaa parempaa Suomea ja luoda tulevaisuus, joka on hyvä meille kaikille.

Mutta kaiken hyvän keskellä tämän blogin käynnistänyt kello tikitti kokoajan yhä kiihtyvää vauhtia.

Lehdistötilaisuudessa pilasinkin tunnelman. Foorumissa Manuel Castells puhui niin tärkeästä luottamuspääomasta. Hän mainitsi, että ihmiset eivät luota poliitikkoihin ja pankkeihin – muualla vielä vähemmän kuin Suomessa.

Kysymyksessäni totesin, että luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen vähentää hirvittävä velka ja sen jatkuva kasvaminen. Ihmiset eivät usko, että velkoja voidaan ikinä maksaa. Niin jättimäisiä ne ovat. Miten tästä päästään yli, kysyin Kataiselta.

Katainen pallotteli samoja teesejä, mitä olemme tv:stä ja radiosta kuulleet ja lehdistä lukeneet aivan riittämiin. Työllä, vyötä kiristämällä, innovaatioilla, yrittämisellä…. no te tiedätte. Me kaikki tiedämme, että noita asioita on tehtävä, mutta tiedämme myös, että ne eivät tule riittämään. Velkapallo on liian suuri, että sitä kyettäisiin edes pienentämään merkittävästi ilman radikaaleja tekoja.

Valtionvelat maksetaan ja yhteiskunnan palvelut ylläpidetään yksityisen sektorin tuottamilla verotuloilla. Piste. Nämä  verotulot pienenevät järkyttävää tahtia päivä päivältä. Näyttää myös siltä, että niitä tuloja on mahdoton tuottaa lisää, sillä automaation nopean kehityksen myötä nyt päättyvät työsuhteet eivät tule palautumaan. Yhteiskunnan; päättäjien ja meidän kaikkien on ryhdyttävä pohtimaan suurta verouudistusta. Jos ihmistyön verotus ei riitä kustantamaan hyvinvointiyhteiskuntaa – niin miten sitten? Tämä on aikamme tärkein kysymys.

Toisen tärkeän kysymyksen esitti Pekka Himanen. Miten pääsemme yli kansakuntaa jäytävistä mielenterveysongelmista? Yhä useampi voi henkisesti pahoin. Joka viidennellä on jokin psyykkisiin ongelmiin viittaava diagnoosi.

Tarvitsemme nyt voittamisen ja yhteisen ilon kulttuuria – muuten emme jaksa käydä taistelua, joka meillä on edessä. Ei. Vaan taistelua, jonka keskellä olemme.

Haluan päättää tämän kirjoituksen Castellsin sanoihin: “Suomessa teillä ei ole valoa, mutta teillä on paljon toivoa. Monessa muussa maassa on paljon valoa, mutta vain vähän toivoa”.

Kiitos hyvästä seminaarista. Jatkoa odotellen!

Comments are closed.