Uncategorized

Uncategorized

Entä se sosiaalinen kestävyys? Kirsi Sonck

2030.fi

24.04.2013

Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian järjestämän Ennakointi Suomessa ja Muualla Maailmassa –jatko-opintokurssin opiskelijoita osallistui valtioneuvoston ennakointiraportin kuulemistilaisuuteen Helsingissä 21.3.2013 (Sari Söderlundin alustus). Tilaisuus oli osa kurssin suoritusmuotoa ja tarkoituksena oli antaa opiskelijoille aito kokemus osallistumisesta konkreettiseen ennakointiprosessiin. Jatko-opiskelijoiden kommenttipuheenvuorot ilmestyvät tälle sivustolle pop-up -blogina yksi kerrallaan viikon aikana. Seuraavaksi ajatuksiaan esittelee Kirsi Sonck.

Entä se sosiaalinen kestävyys?

Tulevaisuus 2030 ennakointiraportissa oli hyvin nostettu esiin luonnonvarojen käyttömahdollisuudet, mutta myös – ajan henkeen sopivasti –  luonnonvarojen niukkuus ja kestävä kehitys. Kuitenkin kestävän kehityksen ”pyhään” kolmikenttään olennaisesti kuuluva sosiaalinen kestävyys on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Sosiaalisen kestävyyden kannalta tärkeitä teemoja, kuten yhteisöllisyyden ja paikallisen päätöksenteon mahdollistaminen, toki käsitellään, mutta ne jäävät työelämän ja taloudellisen (kestävän) kasvun jalkoihin. Esimerkiksi ajatus työvoiman liikkuvuuden varmistaminen työttömyyskorvausten myöntämisehtojen muokkaamisella niin, että työtä on vastaanotettava myös vieraalta paikkakunnalta, on sosiaalisesti ja inhimillisestikin kestämätön. Yhtäällä selonteossa puhutaan identiteetin vahvistamisesta ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä, toisaalla väläytellään pakkomuuttoja. Jatkuva työelämän jouston nimissä tehtävä lisäkouluttautuminen ja paikkakunnanvaihto ovat omiaan pirstomaan ihmisten identiteettejä, ei missään nimessä vahvistamaan niitä.

On myös tärkeä huomioida se seikka, että vaikka ihmiset ovat työelämässä usein yksilöitä, siviilielämässään he ovat osana jotakin yksikköä, kuten perhettä. Mikäli työntekijältä odotetaan jatkuvaa joustoa, saman jouston pitää toteutua myös yhteiskunnan infrastruktuurin taholta. Esimerkiksi perhepalveluiden, kuten päivähoidon vaihtoehtojen,  on muokkauduttava niin että ne tukevat joustavia työaikatauluja. Sama muokkautumisvaatimus kohdistuu myös ikäihmisten palveluihin, sillä usean työikäisen liikkuvuutta rajoittaa sairastavat tai ikääntyvät vanhemmat. Ihmisten pakottaminen paikkakunnan vaihtoon ei kuitenkaan saa olla osa työvoiman liikkuvuutta lisäävää työkalupakkia.

Työllistämisen kannalta tärkeäksi teemaksi nousi kaivosteollisuus. ”Kaivosteollisuus on uusi Nokia.” sanoi presidenttimme. Jotta tämä ennustus ei toteutuisi liiankin täydellisesti, on varmistettava, ettei luonnonvaroja joiden päällä Suomi on toistaiseksi voinut istua, myydä alta pois. Maailmalta löytyy runsaasti varoittavia esimerkkejä siitä miten käy, kun valtio myy luonnonvaransa monikansallisille yhtiöille.  Suomalaisena huonona päätöksenä mainittakoon vaikkapa Siilijärven apatiittikaivoksen myyminen monikansalliselle lannoiteyhtiölle.  On olemassa valtioita, joiden liikevaihto on pienempi kuin valtion mailla sijaitsevan kaivoksen liikevaihto. Tällaisten kaivosten myyminen ulkomaiseen omistukseen on omaan käteen puremista pahimmillaan. Kaivosteollisuuden tarjoamat mahdollisuuden etenkin pohjoiselle Suomelle ovat tietenkin kiistattomat, enkä lähde väittämään ettei niitä pitäisi hyödyntää. Ne pitäisi kuitenkin hyödyntää niin, että niistä saatava hyöty jää suomalaisille ja suomalaisten käyttöön.

Kaivoshankkeiden valmisteluun liittyy ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), ja hyvä niin. Sosiaalisen kestävyyden nimissä suosittelisin kuitenkin myös rakennushankkeiden sosiaalisten vaikutusten arviointimenettelyä. Sosiaalisen kestävyyden yksi kulmakivistä on paikallisen päätöksenteon tukeminen. Tällöin paikallisten ihmisten kuunteleminen ja päätöksentekoon osallistaminen paitsi lisäisi hyvinvointia, usein lisäisi myös rakennushankkeen paikallista hyväksymistä ja saumattomampaa yhteistyötä. Rakennushankkeen paikallinen vastustus on usein noussut ongelmaksi, niin kaivosalueilla kuin esimerkiksi patoaltaiden rakentamisen yhteydessä. Osa ongelmista olisi ratkaistavissa, jos paikalliset ihmiset saisivat osallistua päätöksentekoprosesseihin. Paikallisten toimijoiden osallistamista on toki kokeiltu, tehty ja toteutettu, mutta uudenlaisen, syvällisemmän ja säännönmukaisemman sosiaalisten vaikutusten arviointimenetelmän kehittäminen olisi tarpeellista.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *