Kuulemistilaisuudet, Tulevaisuusselonteon valmistelun eteneminen

Mari Hjelt: Helsinki 27.9. – Tulevaisuuden taitajat

2030.fi

18.10.2012

Osaisitko määritellä mitä osaamista ja taitoja tarvitsisit vuonna 2030? Ei ole helppoa vastata. Erityisesti jos kysymystä ei kytketä johonkin selkeästi määriteltyyn yhteiseen ongelmaan, rajattuun tieteenalaan, toimialaan, tunnettuun muutokseen tai henkilökohtaiseen tilanteeseen. Tämän totesimme yhdessä Helsingissä 27.9. valtakunnallisessa Tulevaisuuden taitajat –tilaisuudessa, jossa käsiteltiin ennakointihankkeen horisontaalisia osaamiset ja kyvykkyydet sekä kriisinkestävyys –teemoja.   Jos hyväksymme tulevaisuuden ennustamisen olevan mahdotonta ja tästä päivästä eteenpäin muutosnopeuden olevan historiaa vauhdikkaampaa, on johtopäätös luonnollisesti se, että meidän on vain osattava varautua kaikkeen. Itsekin vastaisin, että minulle on kriittistä ylläpitää omia valmiuksiani omaksua tehokkaasti uusia taitoja. Lisäksi minun pitää varmistaa, että saan tukea ympäriltäni sellaisten taitojen suhteen, joita itse ei kannata tai voi hankkia. Olisin tosin vastannut samoin 20 vuotta sitten ja varmaan vastaan samoin 20 vuoden kuluttua.

Tulevaisuudessa ihan oikeasti tarvitaan monipuolisia kielitaitoja 

Helsingin tilaisuudessa tehtiin yhteisiä ryhmätöitä käyttäen ajatusten virittäjänä oman henkilökohtaisen tulevaisuuden sijaan viiden kuvitteellisen tulevaisuuden henkilön tilannekuvausta. Henkilökuvaukset kattoivat elementtejä Kirsti Lonkan ja Leena Ilmolan alustuksissaan esiin tuomista tulevaisuuden trendeistä: enemmän ikääntyneitä työelämässä, kasvavat vaatimukset monitaitoisuudelle, työn ja vapaa-ajan sekoittuminen, globalisaation ja digimurroksen heijastumat työn tekemiseen ja elämänhallintaan, kasvavat vaatimukset yksilöille oppia ja uudistua nopeammin sekä talouden nopeampi turbulenssi.  Ryhmissä pohdittiin mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja mitä yhteiskunnassa tulisi nyt tehdä tämän osaamisen kehittämiseksi.

Ryhmien vastauksista nousivat esiin tärkeinä tulevaisuuden taitoina hyvin tutut asiat. Tarvitsemme hyviä tiimitaitoja, vuorovaikutus- ja kommunikaatiokykyjä, kykyä toimia monissa eri kulttuureissa, monipuolista kielitaitoa, itseluottamusta ja monia muita taitoja, joita jo aiemmin on tunnistettu.  Yleisökeskustelussa tilaisuuden lopussa todettiinkin, että lista näyttää oikeastaan samalta kuin 90-luvulla. Näin pitää ehkä ollakin. Vaikka maailma ympärillä tuntuu muuttuvan yhä nopeammin, ihmiset ja ihmisyys ei muutu yhtä nopeasti. Perustaitojen lista tulevaisuuteen varautumiseksi taitaakin pysyä muuttumattomana. Tilaisuudessa tunnistetut ryhmien ideoimat osaamiset ja kyvyt ovat ehkä juuri lista joustavuuden ja kriisinkestävyyden perustaidoista. Esimerkkinä voi mainita monipuolisen kielitaidon, joka nousi korkealle tärkeiden tulevaisuuden taitojen listalla.  Yhteisessä keskustelussa ja verkkokommenteissa tämä todettiin latteaksi havainnoksi. Mutta tosiasia lienee, että monipuoliset kieli- ja kommunikaatiotaidot ovat varmasti olleet ihmisten menestystä takaavien taitojen listalla tuhansia vuosia ja varmaan pysyvät listalla tulevaisuudessakin.  Kielet ja kommunikaatiotavat tosin muuttuvat ja tässä muutoksessa mukana pysyminen edellyttää muutoksia myös oppimistavoissa.

Jäikö tilaisuuden anti siis jo tunnetun toteamiseen? Mitä oikeasti pitäisi tehdä, jotta olemme valmiita kohtaamaan tulevaisuuden? Ryhmätöiden tutoreina toimivat Helsingin yliopiston opettajaopiskelijat. Kaksi viikkoa tilaisuuden jälkeen päätimme yhdessä tutorien kanssa palata yhteen vielä kerran analysoimaan tilaisuuden keskustelujen antia ja ryhmäkeskustelujen muistiinpanoja.  Pienen hautomisen jälkeen keskusteluista ovat jääneet elämään mieliin mielenkiintoisimmat havainnot. Yhdessä pohdimme myös ryhmissä ideoituja ratkaisuja eli mitä tulisi tehdä toisin kuin nyt?  Tämän kirjoituksen loppuun on koottu keskustelujen pääkohdat heijastellen sitä mitä tulevaisuuden opettajat tulevaisuuden taidoista ajattelevat.

Keksimisen ja luovuuden tulisi olla sallittua ja jopa toivottavaa 

Me emme hyväksy keksimistä ja luovuutta. Uudet ajatukset ja ideat tulisi kuitenkin ottaa vastaan taputuksin. Nopeisiin muutoksiin varautumiseksi meidän on yhdessä tuotettava enemmän uusia hulluja ideoita. Meidän pitäisi hyväksyä erilaiset ajattelutavat ja yksilöiden erilaiset intohimot.  Helsingin ryhmäkeskusteluissa peräänkuulutettiin ”keksimiskoulutusta”. Jatkokeskusteluissa pohdimme, että kouluttamisen sijaan tärkeämpää on luoda ympäristö ja olosuhteet, jotka sallivat luovuuden. Olisi helppoa keksiä uusi aine oppisuunnitelmiin tai täydennyskoulutukseen ahdettavaksi, mutta vaikeampaa on antaa yksilöille ja ryhmille suurempi vapaus niin kouluissa kuin työpaikoilla toimia itsenäisesti ja ketterästi.

Keskustelimme pitkään siitä miten lapsille ja nuorille tulisi luoda mahdollisuuksia olla luova ja kehittää keksimistaitoja. Tärkein tekijä on luoda ympäristö ja olla osa ryhmää, jossa on hyväksyttyä epäonnistua ja on hyväksyttyä puhua vapaasti.  On oltava osa yhteisöä ja ryhmää, jossa kukin uskaltaa näyttää että tarvitsee apua ja jossa kaveria tuetaan. Luovuus vaatii sitä, että ollaan myös usein oman epämukavuusalueen ulkopuolella, syntyy kaaosta ja sattumia. Tarvitsemme lisää taitoja toimia ryhmissä, kykyä älähtää ja sietää älähdyksiä sekä kykyä sietää epämukavuutta ja taitoa nauttia yllätyksistä ja sattumista. Tukeeko tämän päivän koulujärjestelmä näiden taitojen kehittymistä?  Ikävästi totesimme, että ei.  Tällä hetkellä koulujärjestelmä totuttaa hyvin täsmällisiin rakenteisiin ja mukavuuteen, arvosanakeskeisyys estää monipuolisen luovuuden, uusia teknologioita ja sattumia kohtaan tunnetaan epäluuloa ja uuden kokeileminen edellyttää useimmiten auktoriteettien haastamista.

Tulevaisuuden taitajien luovuuden edellytyksiä voidaan parantaa, mutta mitä pitäisi tehdä meidän nyt jo koulumme käyneiden uudelleen koulimiseksi? Samat edellytykset keksimiselle koskevat myös meitä. Kuinka moni meistä lapsuusiän ohittaneista on viime aikoina heittänyt pomolle tai työpaikan projektitiimille hulluja ideoita ja saanut kiitosta ja kannustusta?  Totesimme, että meillä on paljon tekemistä, jotta luovuus olisi yhteiskunnassa hyväksyttävää. Meidän on helppo hyväksyä ja ihailla esimerkiksi lasten tulevaisuudesta tekemiä töitä, mutta samanlaisen hyväksyminen aikuisten työtä ja tekemistä kohtaan on vaikeampaa.  Miksi meillä ei ole riittäviä heittäytymistaitoja?

Aikuisten epämukavuuden sietokyvyn parantamiseksi ratkaisuja löytyy johtajuudesta ja avoimuudesta. Johtamisella luodaan ympäristöjä, joissa on turvallista avoimesti tuoda esiin ajatuksia ja tuetaan kaaoksen sietämistä. Epäonnistumisen hyväksyttävyys paranee, jos myös johtajat ja vaikutusvaltaiset voivat tuoda esiin virheitään. Helsingin tilaisuuden päätössanoissa elinkeinoministeri Häkämiehen esiin nostama hallituksen kuukauden tunarin nimeäminen olisi yksittäisenä toimenpiteenä oivaa esimerkin näyttämistä. Tällä hetkellä yhteiskunta on tosin rakennettu toisin. Yhdestä virheestä ammattielämässä todennäköisesti menettää maineensa ja tulevaisuutensa.  Virheiden hyväksyminen voisi helpottua, jos olisimme avoimempia yhteiskunnan eri tasoilla. Avoimuus edellyttää, että meidän on hallittava myös paremmin tiedon käsittelytaitoja ja argumentointia.  Hyvät argumentointi- ja keskustelutaidot koskevat niin yksityistä kuin julkista sektoria.

Vietetään yhdessä vapaa-aikaa töissä

Luovuutta tukevien työympäristöjen syntyminen kytkeytyi toiseen Helsingin ryhmäkeskusteluissa esiin nousseeseen teemaan. Ryhmissä oltiin huolestuneita tulevaisuudesta, jossa korkea työmoraali ei ole enää itseisarvo. Vapaa-aikaa vietetään töissä tai töitä perinteisessä muodossa ei vain tehdä. Keskustelimme tutorien kanssa siitä, että vapaa-ajan ja työn lomittuminen tarkoittaisi tulevaisuuden opettajille. Tulevaisuuden opettajien visiona oli koulu, joka olisi turvallinen kylämäinen yhteisö yhteisten asioiden tekemiselle ennemmin kuin tuotantolaitos oppimissuoritusten kirjaamiseksi. Opettajat ja oppilaat yhdessä keskittyisivät isompien kokonaisuuksien toteuttamiseen, joita työstettäisiin ryhmänä ja ryhmien omaan aloitteellisuuteen nojaten. Mukana olisivat myös vanhemmat ja aito keskusteluyhteys olisi olemassa.  Koulutyö olisi tiukemmin kytketty mukaan yhteisölliseen tekemiseen ja työelämään, mutta vapaampi valitsemaan tekemisen tavat. Tietojen oppimisen sijaan pääpaino olisi ryhmätyötaitojen, itseohjaamistaitojen, kriittisen tiedon hankinnan taitojen ja työelämän taitojen hankkimisella. Keskustelussa todettiin, että johtuuko ylä-asteikäisten oireilu usein siitä, että tällä hetkellä murrosikäisillä ei ole selkeää paikkaa yhteiskunnassa? Voisiko tätä ratkaista uudenlaisella koululla, jossa tehtäisiin merkityksellisiä asioita yhdessä?

Edelläkuvattu kouluympäristö tuntui jälkikäteen ajatellen hyvältä visiolta mille tahansa tulevaisuuden työpaikalle. Jos vapaa-aika lomittuu yhä tiukemmin työn tekemiseen, niin eikö minkä tahansa työyhteisön ole silloin hyvä olla turvallinen ja yhteisöllinen ympäristö asioiden ratkaisemiseksi yhdessä?  Mitä jos me kaikki tuntisimme tekevämme töissä merkityksellisiä asioita yhdessä?

Miksi tulevaisuuden taitojen oppiminen nojaa yksinäisyyteen? 

Keskusteluissa nousivat uudestaan ja uudestaan esiin yhteisöllisyys ja ryhmässä tekemisen vaatimukset tulevaisuuden keskeisimpänä taitona. Katsoi asiaa melkein mistä tulevaisuusnäkökulmasta tahansa, keskeisenä tulevaisuuden taitona esiin nousee kyky toimia erilaisissa ryhmissä – Suomessa, kansainvälisesti, naamakkain ja virtuaalisesti.  Ryhmätaidot tukevat myös vastuullista yksilöllisyyttä estäen yhteiskunnan huolena olevaa syrjäytymistä.

Paras tapa opettaa vastuullista yksilöllisyyttä on toimia ryhmässä. Ryhmä antaa tuen toimia oman vastuunsa kantaen. Yhteisön puute on este yksilöllisyyden kehittymiselle.  Ryhmätaitojen oppiminen kouluissa vaatii paljon kehittämistä. Tarvitsemme varmasti tulevaisuudessa ryhmätukiammattilaisia, jotka tukevat ryhmätaitojen kehittymistä.  Jos on kerran oppinut toimimaan ryhmissä hyvin, tätä on helppo toistaa.

Hämmästyttävää tämän pohdinnan valossa on se, että tämän hetken yliopistokoulutus on rakennettu yksinäisyyden varaan. Yliopisto-opinnot edelleen pääosin perustuvat opiskelijan yksinäiseen puurtamiseen läpi vaadittujen opintosuoritusten. Motivaatio on heikko ja valmistuessa työelämävalmiudet vielä heikommat. Olisiko tosiaan tarvetta ”räjäyttää yliopistot”, kuten Helsingin tilaisuudessa jo todettiin?

Määritellään yleissivistys uusiksi 

Yliopisto-opintojen edellytyksenä on opiskelutaitojen oppiminen ja yleissivistys. Helsingin tilaisuudessa keskusteltiin yleissivistyksen tärkeydestä myös tulevaisuudessa. Erityisesti korostettiin etiikkaa ja filosofiaa, joiden myötä kasvavat kyvyt kriittiseen ajatteluun ja suvaitsevaisuuteen.  Jälkikeskusteluissa totesimme, että erittäin positiivista Helsingin ryhmien keskusteluissa olivat inhimillisyyden, sosiaalisuuden, elämänhallinnan ja onnellisuuden taitojen nostaminen esiin tulevaisuuden kannalta kriittisinä kykyinä. Positiivista on näiden teemojen korostaminen tämän päivän erittäin kilpailuhenkisessä ilmapiirissä.

Jälkikeskusteluissa jatkoimme yleisempää pohdintaa sitä, että mitä on yleissivistys 2030? Kun tulevaisuudessa jokainen meistä on jatkuvasti kytkettynä maapallon tietovarantoihin, niin miksi faktoja täytyy opetella ulkoa osana oppiaineita?  Itse faktat eivät ole itseisarvo, vaan tärkeämpää on laajempien kokonaisuuksien, systeemien ja taustatekijöiden ymmärrys. Nyt ja tulevaisuudessa tietoa on niin paljon, että kaikkea sitä ei voida opettaa. Tärkeämpää on tiedon etsimisen ja kysymysten esittämisen oppiminen ja luontaisen tiedon etsimisen tarpeen tukeminen. Opettaako nykyinen koulujärjestelmä tähän?

Lukion olemassa oloa on perusteltu juuri yleissivistystehtävällä. Keskusteluissa totesimme, että nykymuodossaan lukio ei vastaa tulevaisuuden yleissivistyksen tarpeisiin. Miksi meillä on tietopohjainen lukio? Miksei lukio ole opiskeluvalmiuksien ja ihmistaitojen kehittämiseen tähtäävä? Miksi lukio on irtikytketty työelämätaitojen ja ammatin oppimisesta? Miltä näyttäisi koulutusjärjestelmämme ilman lukiota?

Päätimme jälkipuinnin siihen positiiviseen havaintoon, että Helsingin tilaisuuden keskusteluissa moni oli valmis muuttamaan koulutusjärjestelmäämme vastaamaan paremmin tulevaisuuden osaamistarpeiden kehittämiseksi. Näyttää siltä, että nyt jo uskalletaan sanoa jotain väärää ja askel siitä tekemiseen voi olla pieni.

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *