Kansainvälinen tutkimushanke, Tulevaisuusselonteon valmistelun eteneminen

Mari Hjelt: Turku 17.10.2012 – Kansalaisten hyvinvointi ja osallisuus

2030.fi

24.10.2012

On helppo jakaa yhteinen tulevaisuuden visio maasta, jossa elämän perusasiat ovat kaikille kansalaisille kunnossa. Turussa lasten ja nuorten visioissa tämä tarkoitti elämisen ilon, ihmisten hyvinvoinnin ja ympäristön hyvinvoinnin sopusointuista yhteiseloa.  Iloa tuottavat yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä tekeminen sekä toistemme ja ympäristön arvostaminen. Kansalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden teemaryhmä on luonut vision ketterästä ja kimmoisasta Suomesta, jonka kansalaisilla on motivaatio vaikuttaa asioihin ja mahdollisuus yrittää, oppia ja välittää toisistaan. Perustana on kestävä kasvu, joka nojaa työhön, tuottavuuteen ja tasa-arvoon. Puolustusministeri Carl Haglundin tilaisuuden alustus ja paneelikeskustelijat peräänkuuluttivat yhteisen vastuun ottamista siitä, että tämä kaikille yhteinen tulevaisuuden visio voisi olla totta. Tällä hetkellä elämme velaksi ja ilman tuottavaa työtä ei tulevaisuudessa voida hyvin.  Tarvitsemme isoja rakenteellisia uudistuksia. Teemaryhmän puheenjohtaja Jarmo Eskelinen kiteytti ryhmätöiden yhteenvedossaan seuraavat kolme asiakokonaisuutta, jotka vaativat toimenpiteitä tulevaisuuden hyvinvoinnin ja osallisuuden takaamiseksi.

Koulutusta on uudistettava

Pieni kansakunta ei voi hukata kykyjään ja jättää resursseja käyttämättä. Tämä pitkään paikkansa pitänyt totuus pitää paikkansa tulevaisuudessakin.  Eskelinen nosti alustuksessaan esiin erityisesti kansalaisten vanhemman ikäsegmentin hyvin toimeentulevat ja yhä terveemmät edustajat, jotka ovat kriittinen tulevaisuuden voimavara. Ryhmäkeskusteluissa nostettiin esiin erityisesti nuoret. Tästä hetkestä eteenpäin on kiinnitettävä huomiota kaikkien osaamisen ylläpitoon ja erityisesti kunkin yksilön oppimisen ohjaamiseen läpi elämään.  Tarvitsemme uusia ja erilaisia mentorointimalleja tukemaan oppimista läpi elämän.

Suomessa tarvitaan tulevaisuudessa sekä erikoisosaamista että poikkialaisuutta. Poikkialaisuuden osalta nostettiin sekä paneelikeskustelussa että ryhmätöissä esiin erityisesti yleissivistyksen merkittävä rooli. Kun tulevaisuuden toiminta tapahtuu yhä enemmän verkostomaisina rakenteina ja kompleksisuus kasvaa, on tärkeämpää ymmärtää laaja-alaisesti erilaisuutta. Laaja yleissivistys auttaa tässä.  Yleissivistykseen kuuluvat myös käytännön kansalaisuustaidot ja elämän hallinnan taidot. Tilaisuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että peruskoululla ja yhteiskunnan kulttuuripalveluilla kuten kirjastoilla on suuri merkitys yleissivistyksen ja yhteisen hyvän kompleksisuuden hallinnan takaamiseksi. Myös toisen asteen koulutuksen ja yliopistojen on ylläpidettävä yleissivistyksen koulutusta.

Yleissivistyksen rinnalla tarvitaan myös kohdennettua osaamista. Ryhmäkeskusteluissa peräänkuulutettiin vahvasti koulutuksen uudistamista. Kaikille tulisi ensinnäkin taata jatko-opiskelujen paikka. Korkeakouluihin pääsyn tulisi helpottua, mutta opintoihin olisi saatava paljon nykyistä enemmän joustoa. Jousto tarkoittaa sitä, että useampien alojen tutkintojen yhdistäminen tulisi tehdä helpoksi ja eri tutkintoasteiden arvostukset pitäisi saada samalle tasolle. Erityisesti peräänkuulutettiin kandidaatin tutkinnon arvostuksen kasvattamista.  Opintojen aikana pitäisi myös pystyä olemaan mukana työelämässä ja tekemään esimerkiksi ”välivuosia” muiden alojen parissa. Tämän mahdollistaminen edellyttää opintotuen uudistamista.  Työelämän ja koulutustahojen yhteistyötä pitäisi myös tiivistää huomattavasti nykyisestä.

Näillä keinoin ratkottaisiin myös ryhmätöihin heitettyjä kysymyksiä siitä miten opitaan huomioimaan ja arvostamaan erilaisuutta oppimisessa ja kommunikoinnissa ja miten taataan kaikille kannustusta.  Muutamat ryhmät tarttuivat näihin kysymyksiin ja vastausten pääteemana oli erilaisten jouston mahdollisuuksien kasvattaminen, jolloin myös erilaisille ihmisille ja eri tavoille oppia löytyy kullekin paremmin vaihtoehtoja.

Yhteisöllisyys on voimavara

Paneelikeskustelun aluksi pohdittiin nykyhetken ja tulevaisuuden eroja. Vaikka kuntakentän uskottiin näyttävän erilaiselta vuonna 2030, paneelikeskustelijat totesivat, että vastuun ottaminen yhteisistä asioista perustuu pitkälti samoihin asioihin. Tulevaisuudessakin on yhdessä hoidettava peruspalvelut eli koulut, lapset, vanhukset, sosiaali- ja terveyspalvelut.  Vuoteen 1994 verrattuna olemme nyt kansainvälisempiä, mutta edelleen myös hyvin paikallisia. Nuorilla on edellistä sukupolvea huomattavasti paremmat valmiudet toimia kansainvälisesti, mutta pystymmekö kääntämään tämän eduksemme? Tällä hetkellä Suomella ja muilla Pohjoismailla on hyvä hyvinvointiyhteiskuntamaine maailmalla. Miten otamme ilon irti siitä, että olemme pieni, koulutettu ja ketterä maa? Miten hyvä tilanne ylläpidetään?

Nähtävissä on lähidemokratian nouseminen. Osallisuus tulee olemaan lähempänä kansalaista. Nuorten keskuudessa vallitsee myös aito kiinnostus osallistua yhteiskuntaan ja nuorten kyky hahmottaa kompleksisuutta on parempi kuin ennen. Tätä on kyettävä hyödyntämään ja nuoret on hyväksyttävä mukaan. Toisaalta yhteiskunta on jakaantumassa erilaisiin osiin myös nuorten osalta. Liikaa polarisaatiota on vältettävä. Vaikeita asioita tulee käsitellä yhdessä ja keskustelulle on löydettävä yhteinen kieli. Liian usein puhumme ”niistä toisista”, kun pitäisi miettiä miltä maailma näyttää ”sieltä jostain” käsin. Paneelikeskustelussa todettiin, että tämä koskee myös yhteistä tulevaisuuskeskustelua, politiikkaa ja hallintoa. Vaikka asiat ovat mutkikkaita ja tarvitaan asiantuntijuutta, ei voi eikä saa syntyä vain eliitin keskustelua kompleksisista asioista. Tulevaisuuden ihminen tarvitsee enemmän keskustelua, jossa ihminen kokee olevansa sidoksissa toisiin ihmisiin.

Yhteiskunnan eri voimavarojen käyttöön saamisessa tärkeintä ovat luovat ja osaavat yhteisöt, joissa myös tuetaan toisia ja luodaan innostusta. Pystytäänkö myös nämä yhteisöjen voimavarat ottamaan käyttöön ja hyödyntämään esimerkiksi käyttäjälähtöistä tekemistä ja arkipäivän ammattitaitoa? Tähän ei helposti taivuta isoina organisaatioina, yrityksinä tai valtiona, mutta yhteisöissä hyvin toimivien yksilöiden tasolla saamme paljon aikaiseksi. Tällä hetkellä yksi haaste on pienemmiltä yhteisöiltä puuttuvat kanavat saada omaa ääntään kuuluville, jolloin yhteisöjen mahdollisuus vaikuttaa jää rajalliseksi ja voimavara hyödyntämättä.  Erilaisia järjestöjä ja niiden asiantuntemusta kapeillakin erikoistumisaloilla tarvitaan tulevaisuudessa hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Pienet, tiiviit yhteisöt eivät ole itseisarvo. Kuten yhdessä ryhmässä osuvasti todettiin: ”Ei perinteinen pikkukaupunkiyhteisöllisyys ole välttämättä yhtään ketterää, vaan se voi monessa tapauksessa olla kovin ahdistavaa ja tukahduttavaa.” Yhteisöllisyys on yhdistettävä ennakkoluulottomuuteen, nopeuteen ja erilaisuuden arvostamiseen. Jostakin on luovuttava ja jotain tulee tilalle. Tähän tarvitaan hyvää itsetuntemusta, kuuntelutaitoja ja itseluottamusta. Tätä on rakennettava jo lapsesta alkaen. Yhden ryhmän lopputuotoksena tuottamassa twiitissä todettiin osuvasti, että lapselta ei pidä kysyä mitä hän tekee isona, vaan missä hän haluaisi olla hyvä. Kysymystä voisimme pohtia myös me vähän vanhemmatkin. Onko koko kansallinen itsetuntomme alamaissa? Turun tilaisuuden ryhmätöissä ideoitiin esimerkiksi koulutusmalliemme vieminen Kiinaan: ”Räätälöidään nykyinen peruskoulu kiinalaisille ja saadun opin perusteella parannetaan suomalainen järjestelmä ja myydään se jälleen.” Miksipä ei?  Onko tiellä vain heikko itseluottamuksemme sen suhteen, että meillä olisi maailmalle jotakin hyvää tarjottavana?

Hallinnon on uudistuttava

Kansalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden takaamiseksi myös hallinnon on uudistuttava. Tärkeintä on päästä eroon rajoittavista siilorakenteista ja rakentaa uudenlainen kuuntelevampi ja osallistuvampi malli hallinnon toimia. Valtio ja julkinen hallinto ei myöskään voi tulevaisuudessa tehdä kaikkea ja isompi osa tehtävistä siirtyy myös yksilön vastuulle. Tämän toteutuminen vaatii uudenlaisia prosesseja ja toimintamalleja.  Spontaanisuutta ja reagointikykyä tarvitaan lisää. Rinnalle tarvitaan myös enemmän keskustelua. Ongelmat ovat vaikeampia ja tarvitaan enemmän asiantuntijuutta, mutta samaan aikaan näitä ongelmia on pystyttävä yhdessä ratkomaan nykyistä paremmin. Yhdessä tekemisessä pieni kokomme on etu.

 

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *